Islandersin NHL-hyökkääjä valotti koronatauon positiivista puolta – ”Siihen on nyt aikaa”
Kuva: Getty Images
Koronaviruspandemian aiheuttama tauko NHL-kaudesa on antanut New York Islandersin kanadalaishyökkääjälle Jordan Eberlelle tavallista enemmän aikaa perheen parissa.
Vaikka kiekkokauden keskeytyminen luonnonkatastrofiksikin luonnehditun viruskriisin vuoksi ei ole millään tasolla mieluinen tilanne kenellekään, on jatkuvasti matkustaville ihmisille karanteenielämässä omat hyvät puolensa.
29-vuotias Islanders-laituri Eberle on nauttinut harvinaisesta laatuajasta vaimonsa ja vastasyntyneen lapsensa kanssa.
– Tämä kaikki, mitä on ollut meneillään on hullua. On aika hassua, että kaiken tämän hulluuden ajoitus sattui juuri tähän, että pääsen viettämään aikaa tyttäreni kanssa. Tämä antaa minulle aikaa tutustua häneen ja päästä sisään rutiiniin. Tietenkin eniten tämä auttaa vaimoani, kanadalainen sanoi.
– Jääkiekon menettäminen ja kaikki tämä meneillään oleva on ikävää, mutta tämä (aika perheen parissa) on ollut yksi positiivinen juttu meille, Eberle iloitsi.
Kaikesta huolimatta Eberle myöntää kauden katkeamisen tulleen varsin tympeään aikana henkilökohtaiselta kannalta.
– Olin juuri löytänyt pelini palattuani sairastuvalta joulukuussa. Sain sen sille tasolle, missä sen pitikin olla. On niin kova pettymys, että kausi katkesi meidän puskiessa kohti pudotuspelejä. Suurin juttu on se, että on pysyttävä kiinni tuntumassa henkisesti. On sitten kyse kiekon katsomisesta tai kunnosta huolehtimisesta ei voi vaihtaa täysin henkisesti vapaalle, NHL-laituri linjasi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Elliotte Friedman: Näihin kahteen NHL-seuraan Patrik Laine oltiin kaupata!
- Nyt se tapahtui – Edmonton kutsui NHL:ään uuden suomalaisen!
- Taas tipahti yksi – nyt on Patrik Laineella huippupaikka!
- Joonas Donskoi muisteli siirtoaan Coloradoon – näiltä NHL-seuroilta sai tarjouksen
- Yllättävä vastaus! Miro Heiskanen nimesi NHL:n ärsyttävimmät vastustajat
- Suru-uutinen: Kohusopimuksen neuvotellut NHL-agentti menehtyi
- Sebastian Aho rikkoi upean merkkipaalun – nousi suomalaislegendojen kerhoon
- Paljastus kulisseista – NHL teki selkeän Venäjä-päätöksen!
- Mikko Rantasesta huippu-uutinen!
- Suomalaisvahdit huippuiskussa – Ukko-Pekka Luukkoselle kauden ensimmäinen nollapeli!
- Montreal-tähti pitkään sivussa – Patrik Laineelle avautumassa huipputilaisuus?
- Lähde: Jarmo Kekäläisen suunnitelmista paljastus – Buffalo luopumassa maalivahtilupauksestaan
- Se oli siinä – IS: Carolinan suomalaiselle kova kohtalo NHL:ssä!
- Eeli Tolvanen: surkea uutinen
- Paljastus kulisseista – NHL teki selkeän Venäjä-päätöksen!
- Yllättävä vastaus! Miro Heiskanen nimesi NHL:n ärsyttävimmät vastustajat
- Arttu Hyry: ällistyttävä video leviää!
- Podcast: Teemu Selänteeltä paljastus – oli lähellä yllätyssiirtoa NHL:ssä
- Jarmo Kekäläisellä isot odotukset Buffalo Sabresin pudotuspelikeväälle – vain mestaruus kelpaa
- Leon Draisaitl: surkea uutinen – edessä pitkä sairausloma