Minnesota Wild-pakki ylsi perheensä edessä huimaan saavutukseen – komealla listalla myös yksi suomalaisnimi!
Kuva: Getty Images
Edmonton Oilersista napattu 5-3-vierasvoitto jää Minnesota Wild-puolustaja Jared Spurgeonin mieleen varmasti ikuisiksi ajoiksi.
30-vuotias kanadalaispakki iski nimittäin kamppailussa puhtaan hattutempun tehtyään joukkueensa kolme viimeistä maalia.
Kyseessä oli yli 600 NHL-ottelua pelanneen Spurgeonin taalaliigauran ensimmäinen hattutemppu ja erityisen siitä teki myös se, että tapahtumaa todistivat puolustajan perhe ja ystävät. Koko NHL-uransa Wildia edustanut taituri on syntynyt juurikin Edmontonissa.
Spurgeon ylsi suorituksellaan harvalukuiseen joukkoon, sillä ennen häntä ainoastaan 11 NHL-puolustajaa kautta aikojen on onnistunut iskemään puhtaan hattutempun otettaessa vieläpä huomioon sekä runkosarja että pudotuspelit.
2000-luvulla tempussa on onnistuttu ennen Spurgeonia vain kahdesti: Dustin Byfuglien Chicago Blackhawksissa marraskuussa 2007 ja Justin Faulk Carolina Hurricanesissa helmikuussa 2018.
Huimalta listalta löytyy myös suomalaisväriä, sillä Reijo Ruotsalainen onnistui iskemään kolme peräkkäistä kaappia samaan otteluun New York Rangers-paidassa maaliskuussa 1982.
What a night for @mnwild defenseman Jared Spurgeon!
He is the 12th different player in NHL history listed as a blueliner to score a natural hat trick in either the regular season or #StanleyCup Playoffs. #NHLStats
He is the 12th different player in NHL history listed as a blueliner to score a natural hat trick in either the regular season or #StanleyCup Playoffs. #NHLStats
LUE MYÖS:
- Mikko Rantasen ketjutoveri löi rahoiksi – lähes 15 miljoonan dollarin tilipäivä
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun
- Ykkössentteriä metsästänyt Flyers tarjosi ilotulituksia, mutta jäi tyhjin käsin – tässäkö hyökkäyksen johtaja?
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- Aika Kopitarin jälkeen – uuden tähden on sytyttävä Los Angelesin ykkösketjussa
- Florida kiinnitti uuden suomalaishyökkääjän!
- Koko kausi ruotsalaiskopparin varassa – Ottawan Linus Ullmark ratkaisee seuran menestyksen
- Nikita Kutsherov vaatii jättisopimusta – järisyttävä palkkapyyntö
- Anaheim pamautti yllätyssopimuksen – kahden NHL-maalin miehelle yhdeksän miljoonaa dollaria
- Toinen NHL-tykki ohitti Patrik Laineen jonossa – ”Tarjoaa hieman enemmän kuin Laine”
- Vegasissa ihaillaan suomalaislupausta – suora kuitti Tapparan suuntaan: ”En ymmärrä”
- Connor McDavidille kävi karusti – raju video leviää
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Anaheim pamautti yllätyssopimuksen – kahden NHL-maalin miehelle yhdeksän miljoonaa dollaria
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- Nikita Kutsherov vaatii jättisopimusta – järisyttävä palkkapyyntö
- Connor Hellebuyck oli lähellä jättitreidiä – kahdesti!
- Florida kiinnitti uuden suomalaishyökkääjän!
- Petteri Lindbohm näki läheltä Floridan nousun NHL-eliittiin – yksi asia vakuutti heti
