Tässäkö loukkaantuneen Miro Heiskasen korvaaja? Lähes kaksi vuotta sivussa ollut pakki saamassa huiman mahdollisuuden

Perjantain vastaisena yönä Suomen aikaa pelatussa Buffalo Sabres-ottelussa loukkaantunut Dallas Stars-puolustaja Miro Heiskanen kärsii seuran päävalmentaja Rick Bownessin mukaan ”ylävartalovammasta” ja hänen tilannettaan seurataan päivä kerrallaan.
Teksasilaisjoukkue kohtaa seuraavassa ottelussaan varhain sunnuntaiaamuna Suomen aikaa Minnesota Wildin ja mikäli suomalaistaituri ei tuolloin kykene pelaamaan, saattaa lähes kaksi vuotta NHL-kaukaloista sivussa ollut Stephen Johns hypätä korvaajaksi.
27-vuotias Johns on pelannut taukonsa jälkeen kaksi ottelua dallasilaisjoukkueen farmiseura Texas Starsissa ja summannut niissä komeat 4 (1+3) tehopistettä.
Johns nostettiin torstaina NHL-ryhmän mukaan ja Bowness vihjasi yhdysvaltalaispakin saattavan palata pian myös tositoimiiin taalaliigassa.
– Puhumme asiasta seuraavien päivien aikana. On suuri mahdollisuus, että hän pelaa (Wild-pelissä), mutta arviomme sitä perjantaina ja lauantaina, Bowness toteaa Starsin nettsivulla.
Pahasta migreenistä kärsinyt Johns on pelannut NHL:ssä viimeksi maaliskuussa 2018.
LUE MYÖS: Ruotsalaiset telovat suomalaisia NHL:ssä – nyt loukkaantui Miro Heiskanen, katso videot
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- The Athletic: Carter Hart tekemässä NHL-sopimuksen!
- Chicago jysäytti jättidiilin!
- Kausiennakko 2025-26: Utah Mammoth
- Buffalo Sabres on kokenut kirvelevän suomalaistakaiskun
- Elliotte Friedmanilta kutkuttava kommentti Kirill Kaprizovin tilanteesta
- Marc-André Fleury nähdään Pittsburgh Penguinsin tolppien välissä
- New York Rangers testaa maajoukkuepakkia
- Yli 700 NHL-ottelun veteraani siirtyy Eurooppaan – tässä uusi joukkue
- Lähde: Olympialaisiin valittu hyökkääjä kiinnostaa muita NHL-seuroja – suomalaislupaus osaksi kauppaa?
- NHL teki ison päätöksen raiskaussyytteissä olleiden pelaajien suhteen!
- Yllätysdiili: Alexandar Georgiev löysi uuden NHL-seuran!
- IL: Rasmus Ristolainen paljastaa vihdoin sitkeästi piinanneen vammansa – ”Leikattu kahdesti”
- Matias Maccellista yllättävä arvio – tässä mahdolliset tutkaparit Torontossa
- Lähde: Olympialaisiin valittu hyökkääjä kiinnostaa muita NHL-seuroja – suomalaislupaus osaksi kauppaa?
- Marc-André Fleury nähdään Pittsburgh Penguinsin tolppien välissä
- Elliotte Friedmanilta kutkuttava kommentti Kirill Kaprizovin tilanteesta
- NHL teki ison päätöksen raiskaussyytteissä olleiden pelaajien suhteen!
- Kausiennakko 2025-26: Anaheim Ducks
- New York Rangers testaa maajoukkuepakkia
- Yli 700 NHL-ottelun veteraani siirtyy Eurooppaan – tässä uusi joukkue