Kun Vancouver Canucks varasi puolustaja Olli Juolevin viidentenä pelaajana kesän 2016 NHL Draftissa, odotti se suomalaisesta itselleen franchise-tason puolustajaa vuosikausiksi eteenpäin.

U20-kultaa sekä Kanadan pääjunnuliigojen mestaruuden urallaan voittaneen Juolevin ura on NHL-varauksen jälkeen ollut kuitenkin kaikkea muuta kuin ruusuinen. Pahojen loukkaantumisten riivaama 21-vuotias puolustaja on pelannut varauksensa jälkeen kauden OHL:ssä, toisen Liigassa (TPS), sekä nyt toista kauttaan Canucksin AHL-seura Utica Cometsissa.

Vaikka kaikki on yhä mahdollista, alkaa näyttää vahvasti siltä, että Juolevista on tulossa yksi 2010-luvun pahimmista varausflopeista, kun mukaan huomioidaan taalaliigaan kärkivarausvuoroilla napatut pelaajat.

Varsinkin yksi tilasto puhuu karua kieltään asian puolesta: Juolevi on nimittäin ensimmäinen top 5 -varaus 48 vuoteen, joka ei ole saanut vielä vyölleen ainuttakaan NHL-ottelua – viime kesän varaustilaisuus pois lukien.

Nuorukaisen tämän kauden AHL-saldo näyttää 25 pelin jälkeen tehoja 1+12 sekä plusmiinus-lukemaa -9. Puolustajalle 21 vuoden ikä ei tosin ole vielä mitään, joten Juolevilla on vielä rutkasti aikaa tukkia epäilijöiden suut ja pelata hyvä NHL-ura. Kenties puheet NHL:n supertähtitason puolustajasta kannattaa kuitenkin jo tässä vaiheessa unohtaa.

LUE MYÖS: Toimittajat valitsivat: tältä näyttäisi Leijonien unelmakokoonpano vuonna 2020

LUE MYÖS: TOP 10: Ville Leinon jättisopimus koko vuosikymmenen surkein NHL-diili – katso muut floppisopimukset

LUE MYÖS: NHL-toimittaja arvioi: tämän vastineen Nashville tarvitsee vaihdossa Mikael Granlundista