IL: Rangersin NHL-leirillä ihastuttanut suomalaispakki sai täyslaidallisen valmentajaltaan: ”Ei kannata jatkaa, jos ei viitsi puolustaa yhtään”
Tarmo Reunanen pelasi syksyllä pitkään New York Rangersin harjoitusleirillä ja erottui monien seuranneiden silmissä positiivisesti edukseen. Reunanen palasi kuitenkin vielä täksi kaudeksi Liigaan, ja NHL-unelman jahtaaminen siirtyi vuodella eteenpäin.
Paluu Liigaan ei kuitenkaan ole ollut sellainen menestystarina kuin odotettiin. Reunanen on merkkauttanut 24 ottelussa seitsemän tehopistettä ja tehotilastokin on kaksi pykälää pakkasella.
Tapaninpäivän ottelussa Tapparaa vastaan Lukko-puolustaja istutettiin jo vilttiin kesken ottelun. Päävalmentaja Pekka Virta heitti Reunaselle rajusti pyyhkeitä ottelun jälkeen Iltalehden haastattelussa.
– Jäällä ei kannata jatkaa, jos ei viitsi puolustaa yhtään. Reunasen on ehkä vaikea ymmärtää, että tätä peliä pitäisi pelata joukkueelle. SM-liigassa ei voi kehittyä joukkueen kustannuksella. Näistä tuloksista on nimittäin vastuuta muillakin, Virta manasi.
– Reunasen puolustuspeli on ollut välinpitämätöntä jo pitkään. Tässä on tavallaan muutenkin meidän suurin ongelmamme eli peli riittäisi, mutta puolustuspeli ei riitä.
21-vuotias Reunanen on Rangersin neljännen kierroksen varaus kesältä 2016.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jarmo Kekäläisen apumiehestä iso huhu – loikkaamassa toisen NHL-seuran GM:ksi
- Utah Mammoth -hyökkääjälle kahden vuoden jatkosopimus – roima palkankorotus
- Matthew Knies kuuma nimi kesän siirtomarkkinoilla – nämä seurat ”todella kiinnostuneita”
- IS selvitti: Tämä on Patrik Laineen tilanne oikeasti – käytös yllättää
- 35-vuotias farmijyrä palasi NHL:ään lähes seitsemän vuoden tauon jälkeen: ”Älä koskaan luovu unelmistasi”
- Juuse Saros: surkea uutinen!
- Yli 900 NHL-ottelun konkari: ura ohi!
- Elliotte Friedman: Näihin kahteen NHL-seuraan Patrik Laine oltiin kaupata!
- Nyt se tapahtui – Edmonton kutsui NHL:ään uuden suomalaisen!
- Taas tipahti yksi – nyt on Patrik Laineella huippupaikka!
- Nyt se tapahtui – Edmonton kutsui NHL:ään uuden suomalaisen!
- Yllättävä vastaus! Miro Heiskanen nimesi NHL:n ärsyttävimmät vastustajat
- Elliotte Friedman: Näihin kahteen NHL-seuraan Patrik Laine oltiin kaupata!
- Taas tipahti yksi – nyt on Patrik Laineella huippupaikka!
- Paljastus kulisseista – NHL teki selkeän Venäjä-päätöksen!
- Eeli Tolvanen: surkea uutinen
- Yli 900 NHL-ottelun konkari: ura ohi!
- Sebastian Aho rikkoi upean merkkipaalun – nousi suomalaislegendojen kerhoon
- Joonas Donskoi muisteli siirtoaan Coloradoon – näiltä NHL-seuroilta sai tarjouksen
- Mikko Rantasesta huippu-uutinen!