Jack Hughes pelaa historiallisen kehnoa tulokaskautta – Kiekkoraamattu: Devils valmis poikkeukselliseen ratkaisuun?

Jack Hughesin tulokaskausi on ollut vaikea kuten on koko New Jersey Devilsinkin. Viime kesän ykkösvaraus on iskenyt 24 ottelussa tehot 4+7=11.
Pistetahdilla Hughes on tekemässä runkosarjassa maltilliset 37 tehopistettä. Viimeksi koko kauden NHL:ssä pelannut ykkösvaraus on tehnyt vähemmän pisteitä kaudella 1999-2000, kun Patrik Stefanin sisääntulo NHL:ään oli pettymys. Häntä pidetäänkin yhtä historian huonoimmista ykkösvarauksista.
Kiekkoraamattuna tunnettu The Hockey News povaa, että New Jersey Devils on valmis harvinaiseen ratkaisuun. Seura voi lähettää Hughesin nuorten maailmanmestaruuskisoihin.
Hughes on jämähtänyt Devilsissä pieneen kolmosketjun rooliin. Seura kuuluu myös NHL:n pohjasakkaan, joten seura ei kamppaile tosissaan voitoistakaan. Hughesin menettämisellä kuukaudeksi ei olisi mitään todellisia negatiivisia puolia.
Devils tosin joutuisi kokemaan ison imagotappion. Hughesin päästäminen nuorten maajoukkueen matkaan kielisi siitä, että Devils toi jenkkilupauksen NHL:ään liian aikaisin.
Viimeksi ykkösvaraus päästettiin nuorten kisoihin vuonna 2014. Tuolloin Edmonton Oilersin varaama Nail Jakupov edusti Venäjää. Hän pelasi kaudella 48 ottelua NHL:ssä tehoin 17+14=31.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- The Athletic: Carter Hart tekemässä NHL-sopimuksen!
- Chicago jysäytti jättidiilin!
- Kausiennakko 2025-26: Utah Mammoth
- Buffalo Sabres on kokenut kirvelevän suomalaistakaiskun
- Elliotte Friedmanilta kutkuttava kommentti Kirill Kaprizovin tilanteesta
- Marc-André Fleury nähdään Pittsburgh Penguinsin tolppien välissä
- New York Rangers testaa maajoukkuepakkia
- Yli 700 NHL-ottelun veteraani siirtyy Eurooppaan – tässä uusi joukkue
- Lähde: Olympialaisiin valittu hyökkääjä kiinnostaa muita NHL-seuroja – suomalaislupaus osaksi kauppaa?
- NHL teki ison päätöksen raiskaussyytteissä olleiden pelaajien suhteen!
- Yllätysdiili: Alexandar Georgiev löysi uuden NHL-seuran!
- IL: Rasmus Ristolainen paljastaa vihdoin sitkeästi piinanneen vammansa – ”Leikattu kahdesti”
- Matias Maccellista yllättävä arvio – tässä mahdolliset tutkaparit Torontossa
- Lähde: Olympialaisiin valittu hyökkääjä kiinnostaa muita NHL-seuroja – suomalaislupaus osaksi kauppaa?
- Marc-André Fleury nähdään Pittsburgh Penguinsin tolppien välissä
- Elliotte Friedmanilta kutkuttava kommentti Kirill Kaprizovin tilanteesta
- NHL teki ison päätöksen raiskaussyytteissä olleiden pelaajien suhteen!
- Kausiennakko 2025-26: Anaheim Ducks
- New York Rangers testaa maajoukkuepakkia
- Yli 700 NHL-ottelun veteraani siirtyy Eurooppaan – tässä uusi joukkue