Leijonalegenda arvioi: tästä syystä Jesse Puljujärven NHL:n valloitus jäi tekemättä
Kuva: Getty Images
Kolmen Pohjois-Amerikassa vietetyn kauden jälkeen Liigaan täksi kaudeksi palannut Jesse Puljujärvi hakee parhaillaan uutta nostetta uralleen Oulun Kärppien riveissä.
Yhtenä syynä Puljujärven epäonnistumiseen NHL:ssä on pidetty yleisesti heikosta englanninkielen taidosta johtuneita ongelmia sopeutumisessa vieraan maan kulttuuriin sekä joukkueeseen.
MTV:n Vilttiketju -ohjelmassa taannoin vieraillut Leijonat-legenda Heikki ”Hexi” Riihiranta lähti itse Pohjois-Amerikkaan ensimmäisten suomalaispelaajien joukossa jo 1970-luvulla. Pitkän uran myös Suomen maajoukkueen joukkueenjohtajana tehnyt Riihiranta ei usko Puljujärven läpimurron jääneen kiinni kielitaidosta. Leijonaveteraani uskoo itseluottamuksen puutteen näytelleen suurta roolia Puljujärven NHL:n valloituksen siirtymisessä hamaan tulevaisuuteen.
– Pieni steppi itseluottamuksessa auttaa paljon siinä. Näkee, että hän on ulottuva ja taitoa riittää. Enemmän se on henkisestä puolesta kiinni, Riihiranta spekuloi.
– En usko, että kenelläkään olisi pärjääminen urheilussa jäänyt kielitaidosta kiinni. Se on minun mielestäni tekosyy. Tietysti auttajia täytyy olla siinä tukemassa, mutta kielitieto ei ole se ongelma, ettei hän pelaa NHL:ssä, Riihiranta niputi Puljujärven tilannetta.
Puljujärvi ilmoitti äskettäin pelaavansa kuluvan kauden loppuun Oulun Kärppien riveissä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Elliotte Friedman: Näihin kahteen NHL-seuraan Patrik Laine oltiin kaupata!
- Nyt se tapahtui – Edmonton kutsui NHL:ään uuden suomalaisen!
- Taas tipahti yksi – nyt on Patrik Laineella huippupaikka!
- Joonas Donskoi muisteli siirtoaan Coloradoon – näiltä NHL-seuroilta sai tarjouksen
- Yllättävä vastaus! Miro Heiskanen nimesi NHL:n ärsyttävimmät vastustajat
- Suru-uutinen: Kohusopimuksen neuvotellut NHL-agentti menehtyi
- Sebastian Aho rikkoi upean merkkipaalun – nousi suomalaislegendojen kerhoon
- Paljastus kulisseista – NHL teki selkeän Venäjä-päätöksen!
- Mikko Rantasesta huippu-uutinen!
- Suomalaisvahdit huippuiskussa – Ukko-Pekka Luukkoselle kauden ensimmäinen nollapeli!
- Montreal-tähti pitkään sivussa – Patrik Laineelle avautumassa huipputilaisuus?
- Lähde: Jarmo Kekäläisen suunnitelmista paljastus – Buffalo luopumassa maalivahtilupauksestaan
- Se oli siinä – IS: Carolinan suomalaiselle kova kohtalo NHL:ssä!
- Yllättävä vastaus! Miro Heiskanen nimesi NHL:n ärsyttävimmät vastustajat
- Paljastus kulisseista – NHL teki selkeän Venäjä-päätöksen!
- Eeli Tolvanen: surkea uutinen
- Arttu Hyry: ällistyttävä video leviää!
- Podcast: Teemu Selänteeltä paljastus – oli lähellä yllätyssiirtoa NHL:ssä
- Taas tipahti yksi – nyt on Patrik Laineella huippupaikka!
- Nyt se tapahtui – Edmonton kutsui NHL:ään uuden suomalaisen!