Näkökulma: Patrik Laineen sopimusneuvottelut tiivistävät, mikä kiekkokulttuurissa on vialla

Tulihan se Patrik Laineen sopimus vihdoin ja viimein! Nyt voidaan hetki kaikki vetää henkeä, unohtaa erilaiset huhut ja spekulaatiot ja nauttia elämästä. Paitsi että. Jatkaakohan Laine Winnipegissä vielä kahden vuoden päästä? Mikä on hinta silloin? Montako vuotta? Ketkä ketjukaverit? Ei lähdetä sinne. Laineen sopimus oli lopulta lievä yllätys allekirjoittaneelle. Vuosipalkka oli huomattavasti pienempi kuin olin odottanut, 6,75 miljoonaa dollaria. Toisaalta vuosiakin oli vähemmän kuin olin arvellut, vain kaksi. Diili oli torjuntavoitto kummallekin osapuolelle. Winnipeg saa pidettyä maalitykkinsä kaksi vuotta edullisella sopimuksella vielä, kun seuralla on realistiset mahdollisuudet Stanley Cup -voittoon. Laine taas sai varmuuden siitä, että isompi palkkapäivä koittaa varmuudella vain kahden vuoden päästä. Kysymys kuuluu: miksei tätä sopimusta saatu sorvattua aiemmin?

Kylmän sodan neuvottelukulttuuri

Olen jo vuosia ihmetellyt NHL:n neuvottelukulttuuria. Kumpikin osapuoli tuntuu olevan kalkkiviivoilla jo ydinsuojabunkkerissaan valmiina painaamaan punaista nappia. Pelaaja vaatii 12 miljoonaa dollaria ja viittä vuotta. Seura tarjoaa 6 miljoonaa ja kahdeksan vuotta. Sitten odotellaan. Varaustilaisuus menee ohi. Kesä-, heinä- ja elokuu lipuvat myös ilman neuvotteluiden todellista alkamista. Kumpikaan ei halua liikahtaa ensimmäisenä. Jos toinen tinkii omasta tarjouksestaan, hän näyttää heikkoutensa ja jää lopuksi myös tappiolle. Kuvittelevatko kummatkin osapuolet toistensa olevan näin tyhmiä? Naurettavat vaatimukset mukamas sumentavat yhtäkkiä kummankin ymmärryksen pelaajan markkinatasosta. Kun karusellissa on pyöritty tarpeeksi, löydetään luvut lopulliseen sopimukseen yleensä nopeasti. Laineenkin kohdalla kävi näin. Pelaaja halusi 7 miljoonaa, seura 6 miljoonaa. Kompromissi löytyi lähempää markkinatasoa, 6,75 miljoonasta. Näin surkealla neuvottelutaktiikalla on valitettavasti oma hintansa. Laineella on allaan NHL-uransa kiistatta surkein kausi. Harjoitusleiri olisi tehnyt maaleista elävälle laitahyökkääjälle hyvää. Nyt pelijähmeyttä poistetaan runkosarjan ensimmäisillä kierroksilla, ja kohta ihmetellään, missä ovat maalit, missä on itseluottamus. Toivottavasti lapsellinen neuvotteluleikki oli kummallekin osapuolelle miellyttävä kokemus. Sama otetaan nimittäin kahden vuoden päästä uusiksi.