NHL-toimittaja: Suomalaistaituri tekemässä todennäköisesti ”puljujärvet” – siirtyy Liigaan?
Kuva: Getty Images
Suomalaispuolustaja Julius Hongan hankalaan tilanteeseen NHL:ssä saatetaan pian saada ratkaisu.
23-vuotiaalla jyväskyläläisellä ei ole tällä hetkellä NHL-sopimusta, mutta The Athletic -lehden toimittajan Sean Shapiron tietojen mukaan Dallas Stars haluaisi siitäkin huolimatta nähdä puolustajansa perjantaina alkavalla harjoitusleirillä.
– Hongalla ei täydy olla NHL-sopimusta, jotta hän voisi osallistua harjoitusleirille. Teoriassa hän voisi osaa oman vakuutuksensa, joka kustantaisi mahdollisesta loukkaantumisesta tulevat kulut, Shapiro muistuttaa.
Honka ja Stars neuvottelevat parhaillaan jatkosopimuksesta, mutta sen syntyminen on kaikkea muuta kuin varmaa.
– Ei ole uutinen, mutta Stars ja Hongan pelaaja-agentti neuvottelevat sopimuksesta. Honka haluaa paremman mahdollisuuden pelata NHL:ssä tällä kaudella. Hän ei ole kuitenkaan vaatinut kauppaamista pois, mutta se on tiedossa, että Honka näkee ruohon olevan vihreämpää toisaalla, Shapiro kertoo.
The Athleticin mukaan Stars on yrittänyt kesän aikana kaupata Honkaa muille seuroille, mutta sopivaa tarjousta ei ole tullut vastaan. Stars ei halua luopua suomalaisesta ilmaiseksi, sillä joukkueen vaatimuksena on ollut kolmannen kierroksen varausvuoro.
Shapiron mukaan yksi Hongan vaihtoehdoista on paluu Liigaan.
– Hongan liittyminen suomalaisen seuran harjoitusrinkiin on vain entistä todennäköisempää, mitä lähemmäksi NHL:n harjoitusleiriä pääsemme. Honka on menettänyt kaikki harjoituskaverinsa Helsingissä, koska Liiga-kausi on jo alkanut, sekä kaikki suomalaiset NHL-pelaajat ovat palanneet jo Pohjois-Amerikkaan. Tässä kohtaa hän voisi tehdä sen, mitä Jesse Puljujärvikin, eli allekirjoittaa Liiga-sopimuksen, jossa on NHL-optio, toimittaja avaa.
Honka on Starsin vuoden 2014 ykköskierroksen 14. valinta. Viime kaudella nuorukainen pelasi NHL:ssä vain 29 ottelua summaten tehot 0+4.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Elias Pettersson polttaa siltoja Vancouverissa – saippuoopperassa taas uusi käänne
- Entiseltä NHL-hyökkääjältä onnistunut paluu yli neljän vuoden pelitauolta – rustasi nyt uuden sopimuksen
- Jouluvisa: kuinka monta NHL-legendaa muistat?
- Onko tässä NHL-kauden erikoisin ulosajo? ”Tuomarit ovat suurimmat tähdet täällä”
- Podcast: Jesse Puljujärvi muisteli huippukauttaan – tästä syystä yhteispeli McDavidin kanssa toimi
- ESPN: Marc-Andre Fleury valmis palaamaan NHL:ään – mestarisuosikki virittelee siirtojytkyä?
- TSN: Marc-Andre Fleurystä jysähti iso paljastus!
- Huhu Buffalosta: Jarmo Kekäläinen palkkaamassa suomalaisen luottomiehen
- Carolina kaupitteli Jesperi Kotkaniemeä toiselle NHL-seuralle – pakit tuli: ”Tarjous oli pöydällä”
- Toronto Maple Leafs: valmentajapotkut
- Carolina kaupitteli Jesperi Kotkaniemeä toiselle NHL-seuralle – pakit tuli: ”Tarjous oli pöydällä”
- New Jersey Devils kaupittelee Dougie Hamiltonia – torppasi treidit kahteen NHL-seuraan
- The Athletic: Ryan O’Reillyn siirtokuvioista uutta tietoa
- ESPN: Marc-Andre Fleury valmis palaamaan NHL:ään – mestarisuosikki virittelee siirtojytkyä?
- New Jersey Devils: jättiuutinen
- Huhu Buffalosta: Jarmo Kekäläinen palkkaamassa suomalaisen luottomiehen
- Eläkkeeltä palannut yli tuhannen NHL-ottelun veteraani loukkaantui heti – sivussa pitkään
- Edmontonille tipahti karu uutinen!
- NY Rangersille ja Chicagolle surkeita uutisia: tähtihyökkääjät pitkään sivussa
- Carolina Hurricanesille karuja uutisia – tähtikaksikko pitkään sivussa