Kiekkoraamattu: Kahden suomalaisen NHL-tähden paita nostetaan kattoon – ”Toista vastaavaa ei tule pitkään aikaan”
Kuva: Getty Images
”Kiekkoraamatuksi” kutsuttu The Hockey New -lehti arvioi tuoreessa julkaisussaan tulevat pelipaitansa kattoon saavat NHL-pelaajat.
Suomalaisittain katsottuna lista oli upeaa katsottavaa, sillä Nashville Predatorsin maalivahti Pekka Rinne ja Minnesota Wildin hyökkääjä Mikko Koivu huomioitiin potentiaalisina vaihtoehtoina pelinumeron jäädyttämiseen.
36-vuotiaan Rinteen tarina hakee vertaistaan, sillä hän on alkujaan Predatorsin kahdeksannen kierroksen varaus. Rinne on ollut neljästi ehdokkaana parhaalle maalivahdille jaettavaan Vezina-palkintoon sekä hänet on äänestetty kolme kertaa kymmenen parhaan joukkoon NHL:n arvokkaimmalle pelaajalle jaettavaan Hart-palkintoon.
Rinne on Predatorsin seurahistorian ylivoimaisesti menestyksekkäin maalivahti. Kokeneen suomalaisen 341 voittoa on lähes 200 enemmän kuin seuraavana tulevalla Tomas Vokounilla. Rinne pelannut Predatorsissa 623 ottelua, joka on seuran maalivahdeista eniten sekä kenttäpelaajista neljänneksi eniten.
– Nostakaa Rinteen numero 35 kattoon, kun hänen peliuransa on valmis. On mahdollista, että toista vastaavaa ei tule pitkään aikaan, The Hockey News hehkuttaa.
Wildin kapteenina vuodesta 2009 lähtien toiminut Mikko Koivu on pelannut kaikki uransa 973 ottelua Minnesota Wildin riveissä. 36-vuotias sentteri on samalla Wildin seurahistorian eniten otteluita pelannut pelaaja, kuin myös joukkueessa eniten pisteitä (688) tehnyt pelaaja.
– Hän on ollut ollut Wildin organisaation kasvot lähes heti uransa alusta asti. Ei ole ketään muuta nykyistä tai entistä Wild-pelaajaa, joka olisi yhtä oikeutettu saamaan pelinumeroaan kattoon, The Hockey News ylistää.
LUE MYÖS:
- Mikko Rantasen ketjutoveri löi rahoiksi – lähes 15 miljoonan dollarin tilipäivä
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun
- Ykkössentteriä metsästänyt Flyers tarjosi ilotulituksia, mutta jäi tyhjin käsin – tässäkö hyökkäyksen johtaja?
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- Aika Kopitarin jälkeen – uuden tähden on sytyttävä Los Angelesin ykkösketjussa
- Florida kiinnitti uuden suomalaishyökkääjän!
- Koko kausi ruotsalaiskopparin varassa – Ottawan Linus Ullmark ratkaisee seuran menestyksen
- Nikita Kutsherov vaatii jättisopimusta – järisyttävä palkkapyyntö
- Anaheim pamautti yllätyssopimuksen – kahden NHL-maalin miehelle yhdeksän miljoonaa dollaria
- Toinen NHL-tykki ohitti Patrik Laineen jonossa – ”Tarjoaa hieman enemmän kuin Laine”
- Vegasissa ihaillaan suomalaislupausta – suora kuitti Tapparan suuntaan: ”En ymmärrä”
- Connor McDavidille kävi karusti – raju video leviää
- Anaheim pamautti yllätyssopimuksen – kahden NHL-maalin miehelle yhdeksän miljoonaa dollaria
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Nikita Kutsherov vaatii jättisopimusta – järisyttävä palkkapyyntö
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- Connor Hellebuyck oli lähellä jättitreidiä – kahdesti!
- Florida kiinnitti uuden suomalaishyökkääjän!
- Petteri Lindbohm näki läheltä Floridan nousun NHL-eliittiin – yksi asia vakuutti heti