Kaapo Kakolle tarjolla maukkaat rahat – maailmanmestarilla mahdollisuudet myös isoihin bonuksiin
Kuva: Getty Images
NY Rangersin kanssa vastikään kolmen vuoden tulokassopimuksen kirjoittanut Kaapo Kakko tienannee NHL:ssä varsin messevän tilin.
Ensinnäkin Kakko nauttii palkkaa kausikohtaisesti 925 000 dollaria, jos hän pelaa ylhäällä. Mikäli tie vie farmin puolelle eli AHL:ään, putoaa palkka reilusti. Siellä palkka jää viisinumeroiseksi.
Lisäksi suomalainen voi tienata taalajäillä ns. suoritusbonuksia vajaat kolme miljoonaa dollaria. Bonukset lajitellaan kahteen eri kategoriaan.
A-kategoriassa huomioidaan henkilökohtaiset suoritukset, B-kategoriassa voi tienata bonuksia pelaajan esimerkiksi sijoittuessa erilaisissa äänestyksissä tai tilastoissa, kuten pistepörssissä, riittävän korkealle.
Kakko voi ainakin aiempien näyttöjen perusteella sijoittua tilastoissa korkealle. Hän teki miesten seassa kotimaan Liigassa viime talvena runkosarjan 45 ottelussa tehot 22+16=38. Viidessä pudotuspelissä syntyivät tehot 4+1=5.
Hyökkääjä on ollut lähimenneisyydessä tikissä myös miesten, alle 20-vuotiaiden ja alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa. Noissa kaikissa Kakon kaulaan ripustettiin MM-kullat.
Lähde: CapFriendly
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mikko Rantasesta huippu-uutinen!
- Suomalaisvahdit huippuiskussa – Ukko-Pekka Luukkoselle kauden ensimmäinen nollapeli!
- Eeli Tolvanen: surkea uutinen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen – edessä pitkä sairausloma
- Podcast: Teemu Selänteeltä paljastus – oli lähellä yllätyssiirtoa NHL:ssä
- Montreal-tähti pitkään sivussa – Patrik Laineelle avautumassa huipputilaisuus?
- Jarmo Kekäläisellä isot odotukset Buffalo Sabresin pudotuspelikeväälle – vain mestaruus kelpaa
- Lähde: Jarmo Kekäläisen suunnitelmista paljastus – Buffalo luopumassa maalivahtilupauksestaan
- Se oli siinä – IS: Carolinan suomalaiselle kova kohtalo NHL:ssä!
- NHL Draft 2026: Varausvuorot, arviot, suomalaiset, tv
- Montreal-tähti pitkään sivussa – Patrik Laineelle avautumassa huipputilaisuus?
- Tässä NHL:n kauden hitaimmat pelaajat – Patrik Laine mukana listalla
- Edmonton teki ison muutoksen maalivahtiosastolleen – Tristan Jarry syrjään!
- Lähde: Jarmo Kekäläisen suunnitelmista paljastus – Buffalo luopumassa maalivahtilupauksestaan
- Toronton kauppaama hyökkääjä takoo hurjaa tulosta Seattlesta – paljasti nyt syyn lähdölleen
- Juuse Saroksen yksi heikkous puhuttaa – toimittaja arvioi: ”Ei varaa virheisiin”
- Se oli siinä – IS: Carolinan suomalaiselle kova kohtalo NHL:ssä!
- Auston Matthewsin kohtelu järkytti Kevin Bieksaa – vertaa Toronton joukkuehenkeä Floridaan
- Semjon Varlamov yli vuoden sivussa – Patrick Roy paljasti karun syyn
- Karu takaisku – Leon Draisaitl loukkaantui