Stanley Cupin loppuotteluiden voimasuhteissa odottamaton muutos – asiantuntija: ”Heidän on herättävä”
Kuva: Getty Images
Stanley Cupin loppuottelut Boston Bruinsin ja St. Louis Bluesin välillä ovat kahden ottelun jälkeen tasatilanteessa 1-1. Seuraavat kaksi ottelua pelataan Missourissa ja voimasuhteissa on tapahtumassa yllättävä muutos.
Bruins lähti sarjaan jokaisella osa-alueella merkittävänä ennakkosuosikkina. Se voitti avausottelun kohtalaisella esityksellä, mutta toisessa ottelussa keskinkertaisuus kostautui. Blues voitti jatkoajalla 3-2 ja tasoitti loppuottelusarjan.
Yhtenä studion asiantuntijoista toimii Ossi Väänänen, jonka mukaan joukkueiden voimasuhteet muuttuivat sarjan toisessa ottelussa.
– Bruins hallitsi avausottelua, mutta toisessa Blues oli parempi lähes jokaisella osa-alueella, Väänänen sanoo NHLSuomi-sivustolle.
– St. Louisin aktiivinen prässi ja jo korkealta alkava viisikon puolustus, jossa rajoitetaan aika ja tila, on tällä hetkellä Bostonin hyökkäykselle tukahduttavaa, Väänänen analysoi.
Bostonissa kysellään tällä hetkellä hämmentyneenä tehot menettäneen ykkösketjun perään. David Pastrnak, Patrice Bergeron ja Brad Marchand eivät ole päässeet ottelusarjassa pelin ytimeen toistaiseksi kuin hetkittäin.
– Bostonin ykkösketju ei pääse tällä hetkellä suoriin hyökkäyksiin, joista he elävät. Heidän on herättävä. Piste, Väänänen linjaa.
St. Louisin ennakkoluulottomalle pelille ennakkosuosikkia vastaan suomalainen nostaa hattua.
– Toisen pelin jatkoajalla summattiin St. Louisin ideologia. He eivät peruuttele. Urku auki ja menoksi, Väänänen sanoo.
Joukkueiden kolmas kohtaaminen on vuorossa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Viasat Jääkiekko -kanavalla ja Viaplaysta kello 03.00 alkaen ja. Studiolähetys ottelusta käynnistyy kello 02.45.
LUE MYÖS:
- San Jose Sharksin uusi tuleminen lähellä – Macklin Celebrini nosti riman pudotuspeleihin
- Quinn Hughesin tulevaisuudesta kova väite – Antti Mäkinen: ”En usko enää hetkeäkään”
- NHL-faneille ilouutinen – nämä huippuottelut näkyvät ilmaiseksi tv:ssä
- Friedman: Connor Hellebuyckin jättitreidi vireillä – ”En tiedä, kumpi teki aloitteen”
- Mark Messierilta kylmäävät sanat Mike Babcockista – ”Olen kauhuissani”
- Tämä mies voi romuttaa Edmonton Oilersin mestaruusunelman
- Minnesota-tähdeltä kova väite joukkuekaveristaan – ”Paras luistelija, jonka olen nähnyt”
- Capitals ei laske mitään Ovetškinin varaan – ryminällä takaisin pudospeleihin?
- Ottawan omistaja jyrähti Brady Tkachukin siirrosta – syyttää isää ja veljeä
- Miikka Kiprusoffin ajan ikoninen näky palaa NHL-jäälle – katso kuva
- Kolme suomalaispelaajaa heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Ottawan omistaja jyrähti Brady Tkachukin siirrosta – syyttää isää ja veljeä
- Florida Panthers nappasi Kärpistä tutun mestarin
- Patrik Laineella on selvä NHL-toive – ”Nirso”
- Mikko Rantasen ketjutoveri löi rahoiksi – lähes 15 miljoonan dollarin tilipäivä
- Miikka Kiprusoffin ajan ikoninen näky palaa NHL-jäälle – katso kuva
- Maalitykki heivattiin AHL:ään – kaikkiaan neljä suomalaista sai passituksen farmiin
- Näkökulma: Teuvo Teräväisen asema romahti – valmentaja lipsautti karun totuuden
- Nyt puhuu siirtoa vaativan Carolina-tähden agentti – torppasi yhden vaihtoehdon
- Minnesota-tähdeltä kova väite joukkuekaveristaan – ”Paras luistelija, jonka olen nähnyt”