Tuukka Rask loistaa NHL:n pudotuspeleissä – tämä tilasto kertoo syyn maagisten otteiden takana!
Boston Bruins on matkalla kohti ensimmäisiä Stanley Cupin finaaleitaan sitten kevään 2013.
Seurajohto otti tällä kaudella käyttöönsä sittemmin loistavaksi osoittautuneen taktiikan tähtivahtinsa Tuukka Raskin peluutuksen suhteen hankkimalla suomalaisen taustaviulun soittajaksi kokeneen ja tasokkaan slovakkiveskari Jaroslav Halakin.
Halak kantoi runkosarjassa torjuntavastuun lähestulkoon puoliksi 32-vuotiaan Raskin kanssa – päätös, joka kantaa nyt hedelmää korkojen kera!
Tällä kaudella vain 46 runkosarjaottelua pelannut Rask on tottunut urakoimaan pitkällä urallaan jopa 70 ottelun runkosarjoja, jotka ovat näkyneet sittemmin väsymyksenä pudotuspeleissä.
Nyt kellossa on kuitenkin täysin eri ääni, sillä suomalaisen pudotuspeliotteet ovat olleet raikkaita ja jopa ratkaisevassa roolissa Bruinsin Stanley Cup -jahdin jatkumisessa. Raskin torjuntaprosentti 12 pudotuspeliottelussa on musertavan kova 93,9!
Alta löytyvä tilasto kertoo kaiken oleellisen siitä, miten tärkeä luotettavan kakkosmaalivahdin tuki runkosarjassa nyky-NHL:ssä onkaan. Tilastosta näet Raskin pelattujen runkosarjapelien määrän sekä Bruinsin menestyksen viime vuosina.
| Kausi | Raskin pelimäärä | Pudotuspelien torjunta-% | Bruinsin menestys |
|---|---|---|---|
| 2012-13 | 36 | 94,0 | Hävisi SC-finaaleissa |
| 2013-14 | 58 | 92,8 | Putosi 2. kierroksella |
| 2014-15 | 70 | – | Ei selvinnyt pudotuspeleihin |
| 2015-16 | 64 | – | Ei selvinnyt pudotuspeleihin |
| 2016-17 | 65 | 92,0 | Putosi 1. kierroksella |
| 2017-18 | 54 | 90,3 | Putosi 2. kierroksella |
| 2018-19 | 46 | 93,9 | Pelaa konferenssifinaaleissa |
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- TSN: Marc-Andre Fleurystä jysähti iso paljastus!
- Huhu Buffalosta: Jarmo Kekäläinen palkkaamassa suomalaisen luottomiehen
- Carolina kaupitteli Jesperi Kotkaniemeä toiselle NHL-seuralle – pakit tuli: ”Tarjous oli pöydällä”
- Toronto Maple Leafs: valmentajapotkut
- Mikael Granlund huimassa vireessä – maaliputki sai jatkoa
- Seattle Kraken: surkea uutinen
- Carolina Hurricanesille karuja uutisia – tähtikaksikko pitkään sivussa
- Eläkkeeltä palannut yli tuhannen NHL-ottelun veteraani loukkaantui heti – sivussa pitkään
- New Jersey Devils kaupittelee Dougie Hamiltonia – torppasi treidit kahteen NHL-seuraan
- The Athletic: Ryan O’Reillyn siirtokuvioista uutta tietoa
- Väite: Minnesota valmistelee toista jättihankintaa – tarjous maalitykistä pöydällä!
- Kova ratkaisu: Jarmo Kekäläinen jakoi ensimmäiset potkut Buffalossa
- Lähde: Jarmo Kekäläiseltä nimekäs kiinnitys – kulisseissa käy kova kuhina
- New Jersey Devils: jättiuutinen
- New Jersey Devils kaupittelee Dougie Hamiltonia – torppasi treidit kahteen NHL-seuraan
- The Athletic: Ryan O’Reillyn siirtokuvioista uutta tietoa
- Edmontonille tipahti karu uutinen!
- NY Rangersille ja Chicagolle surkeita uutisia: tähtihyökkääjät pitkään sivussa
- Sidney Crosby ohitti Mario Lemieux’n – ”Minulle hän on yhä ykkönen”
- Eläkkeeltä palannut yli tuhannen NHL-ottelun veteraani loukkaantui heti – sivussa pitkään