Tässä ovat MM-kisojen TOP 5 pelaajat, jotka ovat NHL-läpimurron kynnyksellä
Kuva: Getty Images
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut alkavat huomenna perjantaina. NHL-fanillekin kisoissa riittää runsaasti mielenkiintoista seurattavaa. Joukkueissa on paljon pelaajia, jotka ovat urallaan aivan NHL-läpimurron kynnyksellä.
NHL Suomi -sivusto päätti listata viisi parasta pelaajaa, joilla on potentiaalia nousta ensi kaudeksi maailman parhaaseen kiekkoliigaan. Emme ottaneet huomioon pelaajia, joita ei ole vielä varattu NHL:ään.
5. Niko Mikkola, Suomi
23-vuotias Niko Mikkola pelaa ensimmäisen MM-turnauksensa Suomen paidassa. Hän siirtyi täksi kaudeksi Pohjois-Amerikkaan ja pelasi koko kauden AHL:ää San Antonio Rampagessa. Peruspuolustaja ei liiemmin pisteillä juhli, mutta hänellä on mahdollisuudet nousta ensi kaudeksi St. Louis Bluesin alempiin pakkipareihin.4. Philipp Kurashev, Sveitsi
Philipp Kurashev on Chicago Blackhawksin neljännen kierroksen varaus kesältä 2018. Hän on tähän asti pelannut junorisarja QMJHL:ssä, mutta loppukaudesta hän pääsi maistamaan jo AHL-kiekkoakin. Hän oli myös Sveitsin mukana U20-kisoissa ja pelasi siellä piste per peli -tahdissa.
3. Oliwer Kaski, Suomi
Pelicansia edustanut Oliwer Kaski nousi ryminällä Liigan huipulle. Hän iski runkosarjassa huimat 51 tehopistettä, ja on huhujen mukaan kirjoittanut NHL-sopimuksen jo Detroit Red Wingsin kanssa. Erinomaisesti liikkuvalla puolustajalla on kaikki ominaisuudet menestyä myös NHL:ssä.2. Cayden Primeau, Yhdysvallat
19-vuotias Cayden Primeau pelasi erinomaisen kauden yliopistosarja NCAA:ssa. Hänen torjuntaprosenttinsa oli runkosarjassa 93,3. Hän torjui myös Yhdysvaltojen U20-joukkueessa, jossa torjuntaprosentti oli vielä parempi. Hän on Montreal Canadiensin seitsemännen kierroksen varaus kesältä 2017.1. Quinn Hughes, Yhdysvallat
Tuleva supertähtipuolustaja Quinn Hughes pääsi jo tällä kaudella maistamaan NHL-kiekkoa. Pelirohkea ja samettisesti luisteleva puolustaja pelasi viisi ottelua ja pääsi välittömästi tehoille. Hänelle merkattiin kolme syöttöpistettä. Erinomainen ylivoiman pyörittäjä on varmasti elementissään myös MM-kisoissa.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä on Vancouverin ehto Elias Petterssonin kauppaamiselle
- Näkökulma: Auston Matthews ei saa hymyillä, ennen kuin Toronto on voittanut mestaruuden
- Dylan Larkin hieroi suolaa Kanadan olympiajoukkueen haavoihin: ”Niin supertähdet tekevät”
- Kanadan tähtipuolustaja loukkaantui olympialaisissa – nyt tipahti surkea uutinen
- Rasmus Ristolaisen arvo siirtomarkkinoilla räjähti käsiin – nämä seurat kintereillä
- Raju takaisku: Mikko Rantasen loukkaantumisesta uutta tietoa – huilia edessä
- Paul Maurice otti kantaa Leijonat-huhuihin – ”Joku sekoitti minut”
- Nathan MacKinnonin reaktio palkintojenjaossa naurattaa – ”Karma iski”
- IS: Connor McDavidilta noloa käytöstä – Sidney Crosby joutui paikkaamaan
- NHL-superlupaukselle karu takaisku – kausi ohi
- Brady Tkachuk ei peitellyt vihaansa – suorat sanat Kanadasta
- Florida Panthersille huippu-uutisia: Kolme pitkäaikaispotilasta palaamassa kaukaloon
- Rasmus Ristolaisen arvo siirtomarkkinoilla räjähti käsiin – nämä seurat kintereillä
- IS: Connor McDavidilta noloa käytöstä – Sidney Crosby joutui paikkaamaan
- Maple Leafs onnitteli Auston Matthewsia – fanit raivoissaan: ”En halua nähdä”
- Sidney Crosby astui median eteen – kertoi tilanteestaan
- Jack Hughes paljasti: ”Mietin, että minusta tulee se kaveri jota koko Amerikka vihaa”
- Nathan MacKinnon veti tyhjästä maalista ohi – ”Olen vain niin surullinen”
- Kasperi Kapanen: surkea uutinen
- Nathan MacKinnonin reaktio palkintojenjaossa naurattaa – ”Karma iski”