Tässä nykyisen NHL:n tähdistöotteluformaatin sarjataulukko – yksi divisioona jäänyt täysin muiden jalkoihin!

Vuodesta 2016 nykyisellä formaatilla pelattu NHL:n tähdistöviikonloppu ratkoo samalla paremmuutta eri divisioonien välillä, iskevätähän tapahtumassa yhteen kunkin neljän divisioonan tähdistöt.
Neljättä kertaa nykyformaatilla pelatun tapahtuman voitti tänä vuonna toistamiseen Metropoli-divisioona tapahtuman arvokkaimmaksi pelaajaksi valitun Sidney Crosbyn johdolla. Metropoli on voittanut neljän vuoden aikana viisi peliä ja hävinnyt vain kahdesti. Suomalaisista voittoa pääsi juhlimaan tänä vuonna Sebastian Aho.
Myös Tyynenmeren divisioonalla on kaksi voittoa. Se on voittanut vuosien varrella neljä ottelua ja hävinnyt kahdesti.
Sen sijaan Atlantin sekä Keskisen divisioonan joukkueet ovat jääneet neljän vuoden aikana melkoiseen statistin rooliin. Varsinkin vain yhden ottelun koko aikana voittanut Keskisen divisioonan joukkue on osoittautunut nykyformaatilla varsinaiseksi heittopussiksi, joskin kolmen suomalaispelaajan tämän vuoden turnauksessa edustama joukkue selvisi tällä kertaa ensimmäistä kertaa finaaliin asti.
Tilastoa voi pitää jokseenkin yllättävänä, onhan Keskinen divisioona yleiseltä tasoltaan NHL:n kenties kovin. Siinä pelaavat Winnipeg, Nashville, Minnesota, Dallas, Colorado, St. Louis sekä Chicago. Liekö divisioonan pojilla tapana ottaa turnaus vielä muitakin joukkueita enemmän höntsän kannalta?
LUE MYÖS:
Mikko Rantanen hurjassa vireessä All Star -ottelussa – iski hirmutehot!
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- NHL-tähtihyökkääjä suuntaa MM-kisoihin!
- Ville Koivunen jätettiin ulos MM-kisoista – Jarmo Kekäläiseltä suora mielipide
- Yllätyshankinta: NHL-vahti siirtyy HIFK:hon!
- Kanadalle NHL-supervahvistuksia MM-kisoihin!
- Leijonien MM-hyökkääjä solmi NHL-sopimuksen!
- Toronto Maple Leafsille järisyttävä takaisku
- Kohuvalmentaja Joel Quenneville palaa NHL:ään – tässä uusi seura
- Nyt kajahti huima arvio Mikko Rantasesta – pudotuspelisaldo mykistää
- Connor Hellebuyck romahti pudotuspeleissä – Antti Mäkinen haukkuu lyttyyn: ”Täysin käsittämätöntä”
- NHL-historiaa – Mikko Rantaselta täysin käsittämätön temppu!
- Colorado-pomolta raju väite Mikko Rantasesta
- Connor Hellebuyck romahti pudotuspeleissä – Antti Mäkinen haukkuu lyttyyn: ”Täysin käsittämätöntä”
- Ville Koivunen jätettiin ulos MM-kisoista – Jarmo Kekäläiseltä suora mielipide
- NHL-historiaa – Mikko Rantaselta täysin käsittämätön temppu!
- Toronto Maple Leafsille järisyttävä takaisku
- Nyt kajahti huima arvio Mikko Rantasesta – pudotuspelisaldo mykistää
- Yllätyshankinta: NHL-vahti siirtyy HIFK:hon!
- Kohuvalmentaja Joel Quenneville palaa NHL:ään – tässä uusi seura
- Eric Staal sai yllätyspestin NHL:stä!
- Tässä Utahin NHL-seuran uusi nimi – myös logo julki!