Detroitin NHL-ruotsalaiskonkari avautui helvetistään aivovamman kanssa – ”Tunnen vain vihaa, eikä valoa näy”
Kuva: Getty Images
Detroit Red Wingsin konkarilaituri Johan Franzen puhui Expressenille vaikeasta elämästään päävammojen aiheuttamien neurologisten oireiden kanssa.
Vaikka veteraanihyökkääjä saa vieläkin Red Wingsiltä palkkaa, ei hän ole laittanut luistimia jalkaan sitten vuoden 2015.
Silloin jo kärsinyt tähtilaituri joutui Edmonton Oilersin Rob Klinkhammerin olkapäätällin uhriksi. Aivotärähdyksiä oli taustalla jo ainakin kolme ja kyseinen isku oli viimeinen niitti.
Siitä hetkestä lähtien Franzenin elämä on ollut tuskaista taistelua aivovamman oireiden kanssa.
Vaikka ruotsalaispelaaja on käynyt useaan otteeseen erilaisissa hoitolaitoksissa kuntoutuksessa, ei vaivoista pääse koskaan täysin eroon.
Franzen kertoi Sport Expressenille joutuneensa palaamaan Ruotsiin, sillä ei halunnut joukkuetovereidensa näkevän paniikki- ja raivokohtauksiaan, joita aivovammansa aiheuttavat ajoittain.
– En halua elää näiden seinien sisällä. Ahdistusta, paniikkia ja masennusta on ollut niin paljon, että tahdon jo pois, Franzen sanoi.
”Tre Kronor” -paitaa vuosikausien ajan kantanut hyökkääjä ei uskalla suunnitella viikkojaan pitkälle etukäteen, sillä tapaamiset, ihmiset ja ajatukset voivat unohtua milloin tahansa.
– Asiat ovat usein utuisia. Yritän saada ihmisiä ymmärtämään sitä. Ei se johdu siitä, että välttelisin kontaktia ihmisten kanssa.
Franzen uskoo terveydentilansa edenneen parempaan suuntaan. Arki koostuu siitä huolimatta hyvistä ja huonoista päivistä.
– Useimpina päivinä tuntuu siltä [paremmalta], mutta heikkouden iskiessä mikään ei tunnu postiiviselta. Silloin tunnen vain vihaa, eikä valoa näy lainkaan. Silloin sitä miltei antaa periksi.
– Jos on tehnyt liian paljon liian monta päivää putkeen, en pääse sängystä ylös ja räjähtelen vaimolleni. Silloin on otettava masennuslääkkeitä niin pian kuin mahdollista. Pimeys tulee nopeasti. Se on todella syvä pimeys, Franzen huokaisi.
Lähde: Expressen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Maple Leafs onnitteli Auston Matthewsia – fanit raivoissaan: ”En halua nähdä”
- Auston Matthewsille esitettiin kiusallinen kysymys, Quinn Hughes nappasi mikrofonin – ”Siitä median pitäisi puhua!”
- Nathan MacKinnon veti tyhjästä maalista ohi – ”Olen vain niin surullinen”
- Sidney Crosby astui median eteen – kertoi tilanteestaan
- Jack Hughes paljasti: ”Mietin, että minusta tulee se kaveri jota koko Amerikka vihaa”
- USA juhlii olympiakultaa – tässä on turnauksen arvokkain pelaaja
- Florida Panthersille huippu-uutisia: Kolme pitkäaikaispotilasta palaamassa kaukaloon
- Sidney Crosbysta tipahti huonoja uutisia – Kanadalla finaalissa kaksi superketjua!
- Brady Tkachuk ei peitellyt vihaansa – suorat sanat Kanadasta
- Roope Hintziltä brutaali arvio omasta suorituksestaan: ”En tiedä missä meni mönkään”
- Brady Tkachuk ei peitellyt vihaansa – suorat sanat Kanadasta
- Florida Panthersille huippu-uutisia: Kolme pitkäaikaispotilasta palaamassa kaukaloon
- Sidney Crosbyn tilanteesta uusi päivitys!
- Kanadan päävalmentajalta hurjaa tekstiä Juuse Saroksesta!
- Mikko Rantanen sanoi millä sanoilla Leijonat saadaan pelaamaan vielä pronssista
- Loukkaantuneesta Sidney Crosbysta iso paljastus – Josh Morrissey koki kovan kohtalon
- Kanadan rottaketju ajoi kahdesti Juuse Saroksen päälle: ”Aika selvää mikä meidän tehtävämme on”
- Jevgeni Malkin ja Pittsburgh Penguins: iso uutinen
- Roope Hintziltä brutaali arvio omasta suorituksestaan: ”En tiedä missä meni mönkään”
- Leijonien luunmurskaajat sanovat suoraan: näin Connor McDavid pysäytetään