Erilainen polku NHL:ään! Floridan suomalaisyllättäjä noussut tuntemattomuudesta huipulle: ”Ollut myös vaikeita hetkiä”

HELSINKI. Florida Panthersin NHL-miehistöön noussut Juho Lammikko on koko sarjan tuntemattomin suomalaisnimi.
Pohjois-Amerikkaan neljä vuotta sitten muuttanut suomalaissentteri on raivannut tiensä Kanadan juniorisarjoista aina taalajäille saakka. Lammikko edusti ammattilaisuransa alkutaipaleella OHL:n Kingston Frontenacsia, jonka kautta hän nousi Panthersin organisaatioon.
Lammikko kertoi tiistaina Helsingissä medialle, että valinta rapakon taakse lähtemisestä osoittautui lopulta oikeaksi, vaikka polku kohti NHL:ää olikin kivikkoinen.
– Matka on ollut aika pitkä ja kärsivällinen. Pelasin kaksi vuotta OHL:ssä ja siellä oli vähän vaikeuksia. Myös AHL:ssä ensimmäinen vuosi oli hankala ja hyppy oli aika iso miesten peleihin. Viime vuonna tuntui jo paremmalta ja nyt tuntuu vieläkin paremmalta, Lammikko kertoi medialle tiistain harjoitusten jälkeen.

”Luovuttaminen ei ollut vaihtoehto”
Haasteelliset vuodet eivät olleet Porin Ässien kasvatille helppoja. Mielessä kolkutteli jopa mahdollinen paluu Eurooppaan, mutta lopulta suomalaishyökkääjä päätti, ettei NHL-unelmasta kannata luopua.
– Pari kertaa mietin, että mitä jos lähtisi, mutta sitten ajattelin, että vedän ihan täysillä loppuun saakka, enkä rupea luovuttamaan. Jos olisin luovuttanut, niin siitä olisi jäänyt jotain hampaankoloon. Ikinä en ole toki tosissani miettinyt luovuttamista, mutta tarkoitan sitä, ettei aina ole helppoa ollut, Lammikko kertoi.
Viime viikot ovat myös todistaneet, että Pohjois-Amerikkaan jääminen oli oikea ratkaisu. Lammikko on esiintynyt Panthersin nelossentterinä vahvasti, eikä hänen paikkansa kokoonpanossa ole ainakaan tällä hetkellä uhattuna.
NHL Suomi seuraa Florida Panthersin sekä Winnipeg Jetsin harjoituksia paikan päällä.
Miikka Lahtinen, Helsinki
Twitter: @miikka_lahtinen
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Connor Bedardilla edessä hikinen kesä – uusi päävalmentaja listasi kehityskohteet
- Floridalle tipahti isoja uutisia – kolme pelaajaa tekee paluun!
- Edmontonille surkeita uutisia – tähtihyökkääjän kausi ohi!
- Floridan playoff-sankarilla riittää kysyntää – jättitarjous pöydällä
- Urheilucast: Eetu Mäkiniemi palaa Liigaan – tässä uusi seura
- Podcast: Patrik Laine houkuttelee tähtihyökkääjää Montrealiin?
- Lähde: Boston Bruinsin palkkaamassa eurooppalaisen päävalmentajan
- Roope Hintz jälleen törkytempun kohteena
- Uusi osoite selvillä – NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä siirtyy Eurooppaan!
- Jesse Puljujärvi ylsi kovaan saavutukseen
- Jesse Puljujärvi ylsi kovaan saavutukseen
- Paul Mauricelta karu yllätyspaljastus Niko Mikkolasta
- Agentti paljastaa: Toronton ja Chicagon useita tähtipelaajia sisältänyt jättitreidi kariutui
- Roope Hintzistä uutta tietoa
- Carolina sai hurjan vahvistuksen – KHL-supertulokas kerää kehuja: ”Absoluuttinen monsteri”
- Yllätysveto: Tomas Tatar löysi uuden joukkueen!
- Podcast: Patrik Laine houkuttelee tähtihyökkääjää Montrealiin?
- Nikolaj Ehlersin sopimusneuvotteluista iso paljastus – kohtalo selvillä?
- NHL:n entinen kärkivaraus siirtyy Eurooppaan – uusi joukkue selvillä
- Uusi osoite selvillä – NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä siirtyy Eurooppaan!