Suomen huippulupaus kiintyi tuhannen NHL-ottelun joukkuetoveriin: ”Roolimallini”
Kuva: Getty Images
Chicago Blackhawksin viime kesän ykköskierroksen varaus Henri Jokiharju on askeleen lähempänä NHL:ää. Hän kuului parhaimmistoon hiljattain päättyneellä tulokasleirillä, mutta syyskuun harjoistusottelut ovat nuorukaiselle tärkein ajankohta, kun valmennusjohto pohtii ensi kauden pelaajaryhmää.
Huippulupaava puolustaja aikoo tehdä mitä tahansa NHL-paikan eteen. Hän kertoi NHL.com:n haastattelussa tutustuneensa Chicagon huippupakkiin Duncan Keithiin oppiakseen lisää puolustajan roolista. Kaksinkertainen Norris-voittaja Keith onkin jo ehtinyt opastaa 19-vuotiasta tulokasta kesän aikana paljon.
– Keith on roolimallini. Hän pystyy pelaamaan 30 minuuttia ottelussa väsymättä ja tekemättä virhettäkään. Hän on yksi suurimmista kavereista keille juttelen ja keneltä haluan oppia eniten, Jokiharju kuvailee.
Keith voi opettaa Jokiharjulle tempun jos toisenkin. Hänellä on takanaan 13 kautta ja 995 ottelua maailman kovimmassa kiekkosarjassa, joten Jokiharju on saanut mentorikseen todellisen ammattilaisen.
Toiseksi esikuvakseen Jokiharju mainitsee Alex DeBrincatin, joka pelasi viime kaudella tulokkaana, mutta oli siitä huolimatta joukkueensa toiseksi tehokkain maalipyssy 28 osumallaan. DeBrincat on suomalaislahjakkuutta vuoden vanhempi, mikä antaa Jokiharjulle lisää uskoa omiin kykyihinsä.
– Alex saapui tänne vuosi sitten ja pääsi pelaamaan, joten miksen myös minäkin tänä vuonna? En halua luoda itselleni paineita. Katsotaan miten käy, Jokiharju lisää.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Eläkkeeltä palannut yli tuhannen NHL-ottelun veteraani loukkaantui heti – sivussa pitkään
- New Jersey Devils kaupittelee Dougie Hamiltonia – torppasi treidit kahteen NHL-seuraan
- The Athletic: Ryan O’Reillyn siirtokuvioista uutta tietoa
- Sidney Crosby ohitti Mario Lemieux’n – ”Minulle hän on yhä ykkönen”
- Edmontonille tipahti karu uutinen!
- NY Rangersille ja Chicagolle surkeita uutisia: tähtihyökkääjät pitkään sivussa
- New Jersey Devils: jättiuutinen
- NY Rangers -tähtivahti ruoski itseään: ”Kuin olisimme pelanneet ilman maalivahtia”
- Väite: Minnesota valmistelee toista jättihankintaa – tarjous maalitykistä pöydällä!
- TV:ssä tänään: NHL:n idän kärkipeli ilmaiskanavalla
- Väite: Minnesota valmistelee toista jättihankintaa – tarjous maalitykistä pöydällä!
- NHL:ssä tärähti kaksi pelaajakauppaa
- Kova ratkaisu: Jarmo Kekäläinen jakoi ensimmäiset potkut Buffalossa
- Lähde: Jarmo Kekäläiseltä nimekäs kiinnitys – kulisseissa käy kova kuhina
- Edmonton Oilersin maalivahtitilanteesta tipahti lohduton tieto
- New Jersey Devils: jättiuutinen
- NY Rangersille ja Chicagolle surkeita uutisia: tähtihyökkääjät pitkään sivussa
- Edmontonille tipahti karu uutinen!