NHL:n ikoninen hyökkääjä Jaromir Jagr, 46, ei mieti enää paluuta maailman kovimpaan kiekkosarjaan. Vielä viime kaudella Calgary Flamesissa 22 ottelua pelannut legenda valmistautuu jatkamaan uraansa omistamassaan Rytiri Kladnossa.

Jagr saapui aikaisemmin tällä viikolla Kladnon kesän ensimmäisiin jääharjoituksiin ja joutui samalla toimittajien piirittämäksi. Tshekkiläinen kommentoi, että muiden vauhdissa pysyminen oli konkarille haastavaa ja kunto on laskenut viime vuodesta huomattavasti.

– Olin jäällä ensimmäistä kertaa kuuteen kuukauteen. Nämä olivat minulle ensimmäiset kokonaiset harjoitukset. En tuntenu oloani hyväksi. Syy heikkoon luisteluuni ei ollut polvessani, koska se voi hyvin. Syy oli enemmänkin reidessäni, ja lihakseni ovat edelleen heikot, Jagr kertoi NHL.com:n haastattelussa.

Jagrin NHL-ura tuli viime kaudella päätökseensä, kun polvi ei enää kestänyt rankkaa rasitusta. Flames purki miehen sopimuksen, ja hyökkääjä suuntasi takaisin kotikaupunkiinsa Kladnoon.

Nykyisen joukkueensa osaomistajana toimiva Jagr aikoo pelata vielä ensi kaudella Tshekin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Kysymysmerkkejä terveydestä leijuu kuitenkin ilmassa.

– Uskon saavani kehoni siihen kuntoon, jotta voin pelata otteluita ennen kauden alkua. Se on ainakin suunnitelmissani. En halua miettiä liian pitkälle. Kysymys pelaamisestani on yhä olemassa. Katsotaan mitä seuraavan kahden kuukauden aikana tapahtuu, NHL-legenda päättää.

Rytiri Kladno pelaa kymmenen harjoitusottelua heinä-elokuun aikana. Runkosarja alkaa syyskuussa.