Entinen NHL-jyrä yllättyi John Tavaresin päätöksestä – povaa Islandersin GM:lle tukalia aikoja: ”Pahalta näyttää”

Entinen NHL-jyrä Aleksei Zhitnik oli yllättynyt John Tavaresin päätökseksestä hylätä New York islandersin antama 91 miljoonan dollarin tarjous. Kanadalaistähti siirtyi lopulta Toronto Maple Leafsiin seitsemänvuotisella sopimuksella, jonka kokonaisarvo on 77 miljoonaa.
Hurjista taklauksistaan tunnettu Zhitnik pelasi NHL:ssä yli 1000 ottelua ja edusti reilun kauden ajan myös Islandersia. Nykyään 45-vuotias venäläinen ymmärtää osittain seuran faneja, jotka innostuivat maanantaina polttamaan Tavaresin pelipaitoja. (Lue lisää).
– Asuin New Yorkissa alueella, jossa oli paljon Islanders-faneja. Sen verran mitä tiedän, he ovat shokissa – joukkue on menettänyt kapteeninsa. Hänet varattiin Islandersiin ensimmäisellä numerolla, pelasi organisaatiossa kahdeksan vuotta ja saavutti itselleen tähtipelaajan statuksen. Yhtäkkiä hän kuitenkin hylkäsi Islandersin kahdeksan vuoden sopimustarjouksen ja solmi halvemman kontrahtin Toronton kanssa. Luin internetistä, että fanit polttavat jo hänen paitojaan, Zhitnik sanoi Russia-Hockey -sivuston haastattelussa.
Islanders oli luottavainen jatkosopimuksen suhteen. Tavares ilmoitti seuralle viime kaudella, etteivät kauppaisi häntä toisaalle. Nyt newyorkilaiset jäivät lopulta ilman mitään vastinetta.
– Kieltämättä olin hieman yllättynyt hänen päätöksestään. Islanders ilmoitti pelaavansa puolet kaudesta Barcleys Centerissä ja puolet Nassau Coliseumilla. Tämän jälkeen tulisi muutto uunituoreeseen Belmont Park Arenaan. NHL rakennetaan suurimmaksi osaksi supertähtien ympärille ja Tavares oli joukkueen uudelleenrakennuksen keulakuva. Nyt suunnitelmat romahtivat täysin, Zhitnik jatkoi.
Entinen venäläispuolustaja arvelee, että Islandersin GM Lou Lamoriello tulee kävelemään pian tulisilla hiilillä.
– Garth Snow pyöritti organisaatiota 12 vuotta, mutta ei saanut rakennettua menestyvää joukkuetta. Niinpä Lamoriello tuli ja hyppäsi raunioille. Hänellä oli velvollisuus kiinnittää Tavares, muttei onnistunut siinä. Se oli nyt hänen ensimmäinen virheensä. Mutta vielä pahempaa Islandersin kannalta oli se, että Tavares meni juuri Torontoon, jossa Lamoriello toimi edelliset kolme kautta. Olen kuullut huhuja, joiden mukaan Lamoriello joutui Torontossa sanaharkkaan omistaja Brendan Shanahanin ja päävalmentaja Mike Babcockin kanssa. Lopulta tilanne kärjistyi siihen pisteeseen, että Lamoriello nosti kytkintä ja siirtyi Islandersiin. Tämä saa hänet näyttämään todella pahalta.
Zhitnikin mielestä vain yksi asia voi pelastaa hänet pinteestä.
– Hänen täytyy etsiä uusi tähti ja rakentaa joukkue kyseisen pelaajan ympärille, Zhitnik totesi.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Yllättävä käänne: NHL-pelaajien raiskauskohussa ollut hyökkääjä löysi seuran – kerkesi lopettaa jo uransa
- Friedman: Yli 500 NHL-ottelun hyökkääjä siirtyy Carolinaan!
- Jevgeni Kuznetsov: Kaksi NHL-seuraa kintereillä
- Kausiennakko 2025-26: Nashville Predators
- Elliotte Friedman jarruttaa spekulaatioita Connor McDavidin jatkosopimuksesta
- Palkkapäivä! Calgaryn nuorelle tehomiehelle 11 miljoonan dollarin jatkosopimus
- Carey Price rikkoi hiljaisuuden siirrostaan San Jose Sharksiin
- Ura ohi – yli 600 NHL-ottelun konkari lyö luistimet naulaan
- Kausiennakko 2025-26: Boston Bruins
- NHL-legenda Ken Dryden, 78, on kuollut
- Carey Price rikkoi hiljaisuuden siirrostaan San Jose Sharksiin
- Raati on puhunut – tässä NHL:n TOP 10 -maalivahdit
- NHL-seura yllätti: eksoottinen pelipaita julki – hohtaa pimeässä!
- Carey Price kaupattiin NHL:ssä!
- Minnesota Wild nappasi uuden hyökkääjän vapailta markkinoilta – testisopimus kouraan
- Kausiennakko 2025-26: Chicago Blackhawks
- Friedman: Yli 500 NHL-ottelun hyökkääjä siirtyy Carolinaan!
- New Jersey Devils testisopimukseen neljän pelaajan kanssa – mukana yli 800 NHL-ottelun konkari
- Kausiennakko 2025-26: Boston Bruins
- Palkkapäivä! Calgaryn nuorelle tehomiehelle 11 miljoonan dollarin jatkosopimus