USA ei saanut NHL:ssä pelannutta veskaria – Jokerien vahdille huipputilaisuus!
Kuva: Getty Images
Yhdysvaltojen jääkiekkoliitto USA Hockey on ilmoittanut viimeiset pelaajavalintansa Pyeongchangin olympiakisoihin. Valituiksi tulivat maalivahdit David Leggio ja Brandon Maxwell. Leggio pelaa seuratasolla Saksassa Red Bull Münchenissä ja Maxwell Tshekissä Mlada Boleslavissa.
Maalivahtiosastolle oli valittu aiemmin Jokerien Ryan Zapolski. Hänestä povataan Yhdysvaltojen olympiajoukkueen ykkösmaalivahtia.
Yksikään Yhdysvaltojen kolmesta maalivahdista ei ole pelannut NHL:ssä. Colorado Avalanche varasi Maxwellin kuudennella kierroksella 2009, mutta Pohjois-Amerikassa korkein ammattilaissarjataso, jolla hän on pelannut, on farmin farmi ECHL.
[readmore from=”uutiset”]
Zapolski pelasi ECHL:ssä neljä kautta ennen kuin siirtyi Suomeen, jossa on pelannut Lukossa ja Jokereissa. Leggio pelasi farmien ykkössarjassa AHL:ssä monta kautta, mutta NHL:n portit eivät hänelle auenneet.
Zapolski on olympiamatkastaan innoissaan.
– Mahtavaa. Unelma on toteutunut olympiajoukkueemme kaikille pelaajille, kun saamme edustaa USA:ta. On vaikeaa kuvailla tunteita, mutta mahtavaa on päästä sinne ja saada mahdollisuus voittaa, hehkuttaa Zapolski NHL Suomelle.
Kotimaassaan Yhdysvalloissa Zapolski saa osakseen enemmän huomiota kuin koskaan aiemmin. Seurataanhan olympiajääkiekkoa Yhdysvalloissa enemmän kuin NHL-jääkiekkoa.
– Valtava juttu. Koko maa on takanamme tukemassa meitä. Teemme parhaamme, jotta kaikki kotona voisivat olla ylpeitä, Zapolski kommentoi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Marc-Andre Fleury valmis palaamaan NHL:ään – mestarisuosikki virittelee siirtojytkyä?
- TSN: Marc-Andre Fleurystä jysähti iso paljastus!
- Huhu Buffalosta: Jarmo Kekäläinen palkkaamassa suomalaisen luottomiehen
- Carolina kaupitteli Jesperi Kotkaniemeä toiselle NHL-seuralle – pakit tuli: ”Tarjous oli pöydällä”
- Toronto Maple Leafs: valmentajapotkut
- Mikael Granlund huimassa vireessä – maaliputki sai jatkoa
- Seattle Kraken: surkea uutinen
- Carolina Hurricanesille karuja uutisia – tähtikaksikko pitkään sivussa
- Eläkkeeltä palannut yli tuhannen NHL-ottelun veteraani loukkaantui heti – sivussa pitkään
- New Jersey Devils kaupittelee Dougie Hamiltonia – torppasi treidit kahteen NHL-seuraan
- Väite: Minnesota valmistelee toista jättihankintaa – tarjous maalitykistä pöydällä!
- Lähde: Jarmo Kekäläiseltä nimekäs kiinnitys – kulisseissa käy kova kuhina
- Carolina kaupitteli Jesperi Kotkaniemeä toiselle NHL-seuralle – pakit tuli: ”Tarjous oli pöydällä”
- New Jersey Devils kaupittelee Dougie Hamiltonia – torppasi treidit kahteen NHL-seuraan
- The Athletic: Ryan O’Reillyn siirtokuvioista uutta tietoa
- New Jersey Devils: jättiuutinen
- Edmontonille tipahti karu uutinen!
- NY Rangersille ja Chicagolle surkeita uutisia: tähtihyökkääjät pitkään sivussa
- Eläkkeeltä palannut yli tuhannen NHL-ottelun veteraani loukkaantui heti – sivussa pitkään
- Sidney Crosby ohitti Mario Lemieux’n – ”Minulle hän on yhä ykkönen”