Patrik Laineen maali ”ylänurkkajääkiekon määritelmä” – näin päättyi neljän ottelun mittainen piina (VIDEO)

Winnipeg Jetsin suomalaishyökkääjä Patrik Laineen maalittomien otteluiden piina jäi lopulta neljän ottelun mittaiseksi.
Laine oli ollut jäällä reippaasti yli tunnin verran ilman ainoatakaan osumaa ja turhautuminen ylipäätään hänen omaan tekemiseensä, kuten nuorukainen itse torstaina kuvaili, alkoi paistaa voimakkaasti kasvoilta (LUE LISÄÄ).
19-vuotias Jets-tähti ei kuitenkaan kadottanut missään vaiheessa uskoa omaan tekemiseensä, vaikka myönsikin kärsivänsä itseluottamuksen puutteesta, vaan myönsi Sportsnetin haastattelussa asioiden tapahtuvan yksinkertaisuuden kautta.
– Minulla on ollut vaikeita jaksoja (ennenkin), itse asiassa vaikeampia tilanteita kuin tämä, ja olen löytänyt joka kerta keinon päihittää ne. Asiat täytyy vain tehdä yksinkertaisemmin, koska tällä hetkellä minulla ei ole juurikaan itseluottamusta, ja minun pitää esimerkiksi vain laukoa enemmän.
Ja yksinkertaisuuden kautta päättyi myös hänen pisteetön ja maaliton putki.
Laine ampui kiekon ohi Ben Bishopin ajassa 13:04, kun huonon purkuyrityksen seurauksena suomalainen sai kiekon parhaalle maalintekopaikalle ja antoi sulosävelten soida.
Bishopilla ei ollut mitään jakoa Laineen huikean laukauksen edessä ja tämän toi loistavasti esille Jetsin Twitter-väki, kuvailemalla maalia ”ylänurkkajääkiekon määritelmäksi”.
Maali oli Laineelle kauden viides ja tähän mennessä hänellä on kasassa tehot 5+2.
EDIT [03.11.2017, 04:48]: Jets voitti ottelun lopulta numeroin 5-2. Joukkueen tehokkain oli hattutempun nakuttanut Mark Scheifele, jonka vanhemmat olivat katsomassa ottelua. Blake Wheeler puolestaan syötti kaikki Scheifelen maalit.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Yli 600 NHL-ottelun konkari päättää pelaajauransa
- Välimieskäsittely vältettiin – Utahin hyökkääjälle yli 21 miljoonan dollarin diili
- NHL:stä kajahti iso uutinen – tämä kaikki muuttuu!
- NHL:ssä jysähti merkittävä vaihtokauppa – megalupaus vaihtaa seuraa!
- Tässä Puljujärven uusi seura!
- Lehti: Tämä NHL-seura haluaa Jevgeni Kuznetsovin – tarjous pöydällä!
- Paljastus kulisseista: Carolina yritti ryövätä NHL-supertähden!
- Kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja: Ura ohi!
- Lähes 26 miljoonaa dollaria! Philadelphian kärkivaraus löi rahoiksi NHL:ssä
- St. Louis Blues kiinnitti Ilveksestä tutun maalivahdin

- NHL:ssä kaksi välimieskäsittelyä seurojen aloitteesta