Kommentti: Toronton uuden vahvistuksen taustalla puhtaasti yksi syy – tilastot kertovat hurjaa kieltä
Kuva: Getty Images
Toronto Maple Leafs on pelannut tällä kaudella kahdeksan ottelua, joista se on voittanut komeat kuusi kappaletta. Sillä on pisteitä kasassa 12 kappaletta, ja muutoinkin joukkueen pelaaminen on ollut loistavalla tasolla – ainakin suurimman osan ajasta.
Myös sen erikoistilannepelaaminen on ollut mallikasta. Sen ylivoima on nimittäin jopa 34,3 % (NHL:n 3. paras) ja alivoima 84,4 % (NHL:n 7. paras), joten näiltäkin osin Maple Leafsilla ei pitäisi olla mitään hätää.
Paitsi että on. Tavallaan.
Nimittäin etenkin alivoiman suhteen se on joutunut ylipeluuttamaan eritoten kahta pelaajaa aivan liikaa. Kyseiset herrat ovat puolustajat Ron Hainsey sekä Nikita Zaitsev. Heidän kohdallaan kaikki alkoi jo kauden ensimmäisessä ottelussa, kun Maple Leafs kohtasi Winnipeg Jetsin.
Tuolloin Maple Leafs sai jopa kahdeksan jäähyä, joten joukkue joutui viettämään paljon aikaa alivoimalla. Tästäkin huolimatta Hainseyn peliaika alivoimalla oli hurjat 12 minuuttia ja Zaitsevilla 11 minuuttia.
Kahdeksan ottelun jälkeen Hainsey on viettänyt alivoimalla aikaa yli 45 minuuttia, kun taasen Zaitsevin vastaava lukema on reilut 40 minuuttia. Kolmanneksi peluutetuimmalla kaverilla, Morgan Riellylla, alivoima-aikaa on vain noin 13 minuuttia.
[readmore from=”suomalaiset”]
Ja tässä vaiheessa astuu esiin Maple Leafsin tuorein hankinta, puolustaja Roman Polak. 31-vuotias tshekkipuolustaja on nimittäin päävalmentaja Mike Babcockin entinen luottoratsu, joka on todistanut tasonsa etenkin alivoimapelaamisessa.
Nyt Babcock sai kokoonpanoon myös kolmannen puolustajan, jonka hän voi heittää huoletta alivoimalle, mikä myös tarkoittaa sekä Hainseylle että Zaitseville pientä helpotusta heidän urakkaansa.
Polak on pelannut Maple Leafsissa edelliset kolme kautta, joten Babcock tietää tasan tarkkaan mitä tuleman pitää. Polakin uusi sopimus on yksivuotinen ja arvoltaan 1,1 miljoonaa dollaria.
NHL:N KAIKKI PELAAJASIIRROT: ..yhdestä ja samasta paikasta.
LUE MYÖS:
- Leevi Meriläistä hehkutetaan: ”Merkittävä asia”
- Suomen NHL-superlupaus siirtyi Pohjois-Amerikkaan – kaupattiin yhden ottelun jälkeen
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Ottawa hankki Leevi Meriläisen tilalle uuden maalivahdin
- Minnesota tavoittelee pitkää pudotuspelikevättä – mikä on Quinn Hughesin tulevaisuus?
- Leevi Meriläinen napattiin siirtolistalta – tässä uusi seura
- Nuoren tähtisikermän oppirahat maksettu – onko Montreal jo valmis Stanley Cup -finaaleihin?
- Carolina Hurricanes kiinnitti mestarivahtinsa – pöytään rahakas jatkosopimus
- Jarmo Kekäläinen vahvisti pakistoaan – haaviin taiturimainen veteraanipuolustaja
- Tappara-kaksikko NHL:stä uusiin osoitteisiin
- NHL solmi uuden tv-sopimuksen Suomessa – lisää otteluita ilmaiskanaville
- Friedman: Connor Hellebuyckin jättitreidi vireillä – ”En tiedä, kumpi teki aloitteen”
- NHL-faneille ilouutinen – nämä huippuottelut näkyvät ilmaiseksi tv:ssä
- Tappara-kaksikko NHL:stä uusiin osoitteisiin
- Jarmo Kekäläinen vahvisti pakistoaan – haaviin taiturimainen veteraanipuolustaja
- Quinn Hughesin tulevaisuudesta kova väite – Antti Mäkinen: ”En usko enää hetkeäkään”
- Leevi Meriläinen napattiin siirtolistalta – tässä uusi seura
- Carolina Hurricanes kiinnitti mestarivahtinsa – pöytään rahakas jatkosopimus
- Mikä joukkue on NHL:n mestarisuosikki? Näin vastaa Teemu Selänne
- Minnesota-tähdeltä kova väite joukkuekaveristaan – ”Paras luistelija, jonka olen nähnyt”
- Chicago Blackhawks kiinnitti ykkösvarauksensa – yli 20 miljoonan dollarin jatkosopimus