NHL:n lilliputti koki järkyttävän sulamisen – kääntääkö suomalaisveskari heti kelkan? ”On tuntunut hyvältä”
Arizona Coyotesin alku NHL:n kaudelle 2017-18 oli murheellinen. Joukkueen upea 1-4-johto valui romukoppaan, sillä Anaheim paukutti 20 minuutin aikana peräti neljä maalia ja otti 5-4-voiton.
Järkyttävästä sulamisesta huolimatta joukkueen leirissä ei paineta päätä puskaan. Arizonassa riittää uskoa muutenkin, vaikka eittämättä viime kauden floppi on edelleen mielissä ainakin jollain tavalla.
– Pari avainpelaajaa teki joitakin huonoja ratkaisuja ja näin tapahtui, tuore päävalmentaja Rick Tocchet sanoi Associated Pressin mukaan.
– Se oli kova oppitunti, kanadalainen lisäsi.
Viime kaudella Arizona jäi peräti 24 pisteen päähän pudotuspeleistä. Yhdestä ottelusta on turha vetää suurempia johtopäätöksiä, mutta joka tapauksessa uusi kausi alkoi siitä, mihin edellinen päättyi.
Ensimmäisen pelin sivusta seurannut Antti Raanta uskoo parempaan huomiseen. Hänen puserossa on ollut ja on edelleen positiviinen mieli, sillä esimerkiksi treenit ovat sujuneet hyvin.
– Minusta tuntuu hyvältä, joka päivä on tapahtunut edistystä. On tuntunut hyvältä, suomalainen vakuutteli.
Raannan virkaveljen Louis Dominiguen alku kaudelle oli karu – kuten koko joukkueenkin. Kanukkiveskarin torjuntaprosentti oli karu 87,8.
– Annoimme heille kaksi tai kolme ilmaista lahjaa, Tocchet muotoili.
Tarkoittiko Tocchet avainpelaajilla kenttäpelaajia vai veskaria – se lienee jokaisen oma päätelmä.
Oli miten oli, jos Dominigue jatkaa samalla tavalla, on Raannan otettava todistetusti isompaa roolia ja kiekkoa virkaveljeään useammin kiinni alkaneella kaudella.
Joukkueen kausi jatkuu tänään klo 04 Vegasia vastaan.
NHL:N KAIKKI PELAAJASIIRROT: ..yhdestä ja samasta paikasta.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Paljastus kulisseista – NHL teki selkeän Venäjä-päätöksen!
- Mikko Rantasesta huippu-uutinen!
- Suomalaisvahdit huippuiskussa – Ukko-Pekka Luukkoselle kauden ensimmäinen nollapeli!
- Eeli Tolvanen: surkea uutinen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen – edessä pitkä sairausloma
- Podcast: Teemu Selänteeltä paljastus – oli lähellä yllätyssiirtoa NHL:ssä
- Montreal-tähti pitkään sivussa – Patrik Laineelle avautumassa huipputilaisuus?
- Jarmo Kekäläisellä isot odotukset Buffalo Sabresin pudotuspelikeväälle – vain mestaruus kelpaa
- Lähde: Jarmo Kekäläisen suunnitelmista paljastus – Buffalo luopumassa maalivahtilupauksestaan
- Se oli siinä – IS: Carolinan suomalaiselle kova kohtalo NHL:ssä!
- Montreal-tähti pitkään sivussa – Patrik Laineelle avautumassa huipputilaisuus?
- Tässä NHL:n kauden hitaimmat pelaajat – Patrik Laine mukana listalla
- Edmonton teki ison muutoksen maalivahtiosastolleen – Tristan Jarry syrjään!
- Lähde: Jarmo Kekäläisen suunnitelmista paljastus – Buffalo luopumassa maalivahtilupauksestaan
- Toronton kauppaama hyökkääjä takoo hurjaa tulosta Seattlesta – paljasti nyt syyn lähdölleen
- Se oli siinä – IS: Carolinan suomalaiselle kova kohtalo NHL:ssä!
- Semjon Varlamov yli vuoden sivussa – Patrick Roy paljasti karun syyn
- Karu takaisku – Leon Draisaitl loukkaantui
- Arttu Hyry: ällistyttävä video leviää!
- Eeli Tolvanen: surkea uutinen