Kuumakallena tunnettu ex-NHL-vahti Ray Emery pidätettiin – uhkaili ensin, kävi sitten ex-kihlattunsa päälle
Kuva: Getty Images
Pelaajauransa kauteen 2015-16 lopettanut Ray Emery oli pelivuosinaan ajoittain vaikeuksissa kurinpidollisten seikkojen vuoksi.
Jokainen on varmasti nähnyt videon, jossa Emery lyö KHL:ssä pelatessaan joukkueensa lääkäriä, istuessaan vaihtopenkillä kakkosvahtina. Hyökkäys näyttää täysin odottamattomalta, joskin kanadalaisvahti itse on selitellyt asiaa aikanaan TSN:lle seuraavasti:
– YouTubessa levinnyt video näyttää vain pienen osan siitä. Sitä jatkui varmaan yli minuutin, kun hän yritti tunkea hattua päähäni ja lopulta työntäessäni hänet pois, hän vain tuijotti minua kuin olisi halunnut tapella.
– Sitten hän käski venäjäksi minun ”suksia v***uun” ja siinä kohta menetin malttini.
Emery tunnettiin myös kaukalossa todellisena kovanaamana ja tämän sai kokea esimerkiksi Washington Capitalsin maalivahti Braden Holtby, joka ei selvästikään ollut halukas tappelemaan. Emery saikin tuolloin valtavan määrän kritiikkiä ympärilleen.
https://www.youtube.com/watch?v=aWujDbZIqCc
Ylipäätään Emery, jolla oli muun muassa jossain vaiheessa uraansa Mike Tysonin kuva maalattuna maskiinsa, oli äärimmäisen aggressiivinen kaveri kaukalossa ja hän tappeli pelaajauransa aikana lukuisia kertoja.
Valitettavasti näyttäisi myös siltä, että Emery on valitettavasti vienyt väkivaltaisuutensa myös kaukalon ulkopuolelle. Hänellä on ollut aikaisemminkin ”käytöshäiriöitä” siviilissä, mutta nyt kyseessä on kuitenkin pahin kaikista, sillä häntä syytetään ex-kihlattunsa Keshia Chanten, joka on RNB-artisti, pahoinpitelystä.
[readmore from=”suomalaiset”]
Itse asiassa Chante kertoo Emeryn pahoinpidelleen ja uhkailleen häntä useita kertoja heinäkuun 2016 ja syyskuun 2016 välisenä aikana.
Chante haki Emerylle lähestymiskieltoa ja lopulta poliisi totesi, tutkittuaan asiaa pitkään, että Emeryn pidättämiseen on löydetty riittävä määrä todisteita. Niinpä 35-vuotias kanadalainen pidätettiin tämän vuoden syyskuussa aseellisesta hyökkäyksestä ja uhkauksen esittämisestä.
Emery on tällä hetkellä vapaalla jalalla takuita vastaan, mutta hän joutuu oikeuden eteen vielä myöhemmin tässä kuussa.
NHL:N KAIKKI PELAAJASIIRROT: ..yhdestä ja samasta paikasta.
LUE MYÖS:
- Mikko Rantasen ketjutoveri löi rahoiksi – lähes 15 miljoonan dollarin tilipäivä
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun
- Ykkössentteriä metsästänyt Flyers tarjosi ilotulituksia, mutta jäi tyhjin käsin – tässäkö hyökkäyksen johtaja?
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- Aika Kopitarin jälkeen – uuden tähden on sytyttävä Los Angelesin ykkösketjussa
- Florida kiinnitti uuden suomalaishyökkääjän!
- Koko kausi ruotsalaiskopparin varassa – Ottawan Linus Ullmark ratkaisee seuran menestyksen
- Nikita Kutsherov vaatii jättisopimusta – järisyttävä palkkapyyntö
- Anaheim pamautti yllätyssopimuksen – kahden NHL-maalin miehelle yhdeksän miljoonaa dollaria
- Toinen NHL-tykki ohitti Patrik Laineen jonossa – ”Tarjoaa hieman enemmän kuin Laine”
- Vegasissa ihaillaan suomalaislupausta – suora kuitti Tapparan suuntaan: ”En ymmärrä”
- Connor McDavidille kävi karusti – raju video leviää
- Anaheim pamautti yllätyssopimuksen – kahden NHL-maalin miehelle yhdeksän miljoonaa dollaria
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Nikita Kutsherov vaatii jättisopimusta – järisyttävä palkkapyyntö
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- Connor Hellebuyck oli lähellä jättitreidiä – kahdesti!
- Florida kiinnitti uuden suomalaishyökkääjän!
- Petteri Lindbohm näki läheltä Floridan nousun NHL-eliittiin – yksi asia vakuutti heti