Pitkä odotus päättyi viime yönä, kun NHL-kausi 2017-18 starttasi Winnipeg Jetsin ja Toronto Maple Leafsin välisellä kamppailulla.

Ottelusta odotettiin etenkin Patrik Laineen ja Auston Matthewsin välistä kamppailua, mutta tällaista ei lopulta saada nähdä – itse asiassa se ei ollut lähelläkään.

Jets nimittäin pääsi etenkin ottelun alussa koittaamaan harjoituskaudella nähtyä tehokasta ylivoimaansa, mutta ruuti oli erityisen märkää. Lopulta useiden hukattujen paikkojen jälkeen Maple Leafs oli joukkueista se, joka siirtyi ottelussa johtoon, kun kamppailua oli pelattu noin 16 minuuttia.

Tämän jälkeen show kuului lähes yksinomaan Maple Leafsille, joka johti ottelua parhaimmillaan lukemin 6-0. Auston Matthews oli kerännyt tässä vaiheessa tehot 0+2 ja jättänyt Laineen täysin varjoonsa.

[readmore from=”suomalaiset”]

Tilanteeseen saatiin kuitenkin pieni muutos ottelun kolmannessa erässä, kun Laine antoi uskomattomattoman komean rystysyötön Mark Scheifelen iskemään osumaan. Kyseessä oli Jetsin tämän kauden ensimmäinen maali, jonka avulla ottelu kaventui lukemiin 6-1.

Matthews ei kuitankaan tästä pitänyt, ja vain noin puoli minuuttia Laineen komean suorituksen jälkeen Matthews ohjasi joukkueensa komealla tavalla 7-1-johtoon. Maple Leafs voitti kamppailun lopulta lukemin 7-2.

Matthews keräsi ottelussa lopulta tehot 1+2 ja oli joukkueensa paras pistemies yhdessä James van Riemsdykin kanssa. Yhdysvaltaisnuori vei siis ensimmäisen osaottelun Lainetta vastaan selkein lukemin itselleen, joskin Laineen tehotilasto kamppailusta oli +2.

NHL:N KAIKKI PELAAJASIIRROT: ..yhdestä ja samasta paikasta.