Vain P-Amerikassa! Eroavan parin eeppinen taisto Edmontonin kausikortista ratkesi – tuomari antoi tuomionsa

Me kerroimme viime viikolla pariskunnasta, joka oli päättänyt erota ja sen seurauksena he joutuivat keskelle oikeusprosessia.
Tuo prosessi kesti uskomattomat kaksi vuotta.
Sinällään sitä nyt ei välttämättä automaattisesti pidä pitkä aikana, sillä avioerot Pohjois-Amerikassa ottavat huomattavasti pidempään kuin esimerkiksi Suomessa, mutta koko oikeusprosessin syy saa nopeasti mielen muuttumaan: he nimittäin tappelivat keskenään Edmonton Oilersin kausikortista.
Beverly ja Donald McLeod olivat olleet 35 vuotta naimisissa ja pariskunnan naisosapuoli päätti haastaa miehensä oikeuteen kausikortin omistusoikeudesta, sillä hän koki niin ikään omaavansa oikeuden käydä katsomassa otteluita, vaikka kortti olikin ollut miehen nimissä 11 vuoden ajan.
[readmore from=”siirtomarkkinat”]
Nyt asiaan ollaankin sitten saatu vihdoin ja viimein ratkaisu, joka tuskin miellyttää ainakaan Donaldia: tuomari määräsi eroavan pariskunnan jakamaan kausikortin puoliksi keskenään.
Tuomarin antamassa tuomiossa kerrotaan, että ex-pariskunta tulee vuorotellen päättämään ottelut, joihin he haluavat mennä, ja Donald saa etuoikeuden valita ensimmäisenä, sillä kuten todettua – kausikortti oli hänen nimissään.
Tämä edellä oleva kaava pätee siis kaikkiin 41 runkosarjassa pelattavaan kotiotteluun sekä myös Edmontonissa pelattaviin Oilersin pudotuspeliotteluihin.
NHL:N KAIKKI PELAAJASIIRROT: ..yhdestä ja samasta paikasta.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- No nyt! Aatos Koivu ilmiliekeissä Pohjois-Amerikassa – NHL-superlupaukset jäivät kakkoseksi
- Seattle Krakenin historian ensimmäinen sopimuspelaaja: Liiga-sopimus
- Karu tilanne! Ennätyspisteet iskenyt suomalainen ei löydä töitä NHL:stä – ”Ei minkäänlaista kiinnostusta”
- Buffalo Sabres solmi jatkosopimuksen Devon Levin kanssa
- Connor McDavidin sopimuksesta uusi arvio julki – nyt puhuu seurapomo
- Toimittaja: Carolina Hurricanes valmistelee jättitreidiä NHL:ssä
- Slovakian olympiajoukkueeseen valittu hyökkääjä allekirjoitti rahakkaan NHL-sopimuksen
- Colorado Avalanche -järkäle kiinnostaa KHL:ssä: useat seurat kintereillä
- NHL-peruspuolustaja sai tahtonsa läpi – hirmupalkka!
- Lähde: Historiallinen NHL-pelipaita tekee paluun!