New Jerseyn tuoreella konkarihankinnalla todettiin leukemia – ennuste helpottavan positiivinen

Kesken viime kauden Tampa Bay Lightningista Toronto Maple Leafsiin siirtynyt Brian Boyle teki kesän aikana New Jersey Devilsin kanssa kaksivuotisen sopimuksen.
Boylen alku Devils-uralle sai kuitenkin todella pysäyttävän alun, sillä newarkilaisseura tiedotti Twitter-tilillään, että joulukuussa 33 vuotta täyttävällä sentterillä on todettu leukemia.
– Devils-hyökkääjä Brian Boylella on todettu krooninen myelooinen leukemia (KML).
Hoitoennuste kyseisen sairauden suhteen on kuitenkin todella hyvä ja Boyle onkin suhtautunut tilanteeseensa varsin maltillisin mielin. Itse asiassa hänet saatetaan nähdä kaukalossa, kun Devils avaa NHL-kautensa 7. lokakuuta.
– Katseeni ovat lokakuun 7. päivässä. En pidä siitä, että joudun jättää väliin otteluita. Koen oloni niin normaaliksi kuin sen voi kokea, Boyle avasi tilannettaan.
Terveyskirjasto.fi:ssä KML:stä todetaan seuraavaa:
”KML todetaan yleensä taudin kroonisessa, toisin sanoen rauhallisessa vaiheessa. Lähes kaikilla potilailla tautisolut häviävät näkyvistä verestä ja luuytimestä lääkehoidon aikana.
Melkein kaikki KML-potilaat elävät vähintään 10 vuotta taudin toteamisen jälkeen. KML-potilaiden elossaolo ei eroa merkittävästi muusta samanikäisestä väestöstä, jos lääkehoito tehoaa hyvin.
[readmore from=”suomalaiset”]
Nykykäsityksen mukaan KML ei suurimmalla osalla potilaista lopullisesti parane lääkehoidolla. Nykyaikaisten hoitotutkimusten tavoitteena on löytää sairauteen parantava hoito.”
Boylen sairaus löydettiin, kun häneltä otettiin Devilsin harjoitusleiriä edeltäneessä lääkärintarkastuksessa verikoe.
Mikäli 200-senttisen ja 111-kiloisen ura jatkuu tästäkin eteenpäin normaaliin tapaan, kuten nyt siltä vaikuttaisi, hänestä tulee Anaheim Ducksista tutun Jason Blaken tavoin pelaaja, joka on kyennyt pelaamaan NHL:ssä kyseisestä sairaudesta huolimatta.
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- KHL-pistelinko solmi NHL-sopimuksen – tässä uusi seura
- Nathan MacKinnon houkuttelee Sidney Crosbya Coloradoon? ”Tämä ei ole vitsailua”
- NHL julkisti ehdokkaat vuoden tulokkaan Calder-palkinnon saajaksi
- Tampa Bay Lightning sopimukseen entisen Liiga-tähden kanssa
- Leijonien MM-järkäle rustasi NHL-sopimuksen!
- NHL:n varauslotossa jysähti jymy-yllätys!
- Jättiyllätys! Uransa lopettanut Marc-André Fleury lähtee MM-kisoihin
- Rob Blakelle lähtöpassit GM:n paikalta
- NHL:n varausvuorot arvotaan ensi yönä – nappaako tämä seura ykkössijan?
- Jatkosopimus julki! Carolina Hurricanes kiinnitti tähtimaalivahtinsa
- Näin Nathan MacKinnon kommentoi Mikko Rantasen suoritusta: ”Hallitsimme totaalisesti ja sitten Mikko…”
- Tähän ei pystynyt edes Wayne Gretzky! Mikko Rantanen teki NHL-historiaa
- Miro Heiskasesta loistouutinen!
- Uskomaton ottelu! Mikko Rantanen tykitti Coloradon kesälomalle hattutempullaan
- Näkökulma: Mikko Rantanen petomoodissa – nyt veitset voi pistää takaisin pöytälaatikkoon
- Suomen MM-joukkue julki – kaksi uutta NHL-vahvistusta Leijoniin!
- Jatkosopimus julki! Carolina Hurricanes kiinnitti tähtimaalivahtinsa
- Kanadalle hurjat vahvistukset – kaksi supertähteä mukaan MM-kisoihin!
- Nathan MacKinnon houkuttelee Sidney Crosbya Coloradoon? ”Tämä ei ole vitsailua”
- Rob Blakelle lähtöpassit GM:n paikalta