Kenkää saanut GM jatkaa tästä lähtien Flyersin palveluksessa – edessä todellinen yhteenpaluu
Kuva: Getty Images
Los Angeles Kingsin menestys kaukalossa ei ole ollut hyvää viimeisen parin vuoden aikana, minkä johdosta se päätti antaa kenkää sekä päävalmentajana toimineelle Darryl Sutterille sekä GM Dean Lombardille.
Sutterin potkut olivat täysin hyväksyttävät, sillä seuran menestys kohtalaisen hyvästä kokoonpanosta huolimatta oli viime vuosien aikana todella laihaa. Tämän syyksi voidaan ainakin osittain laittaa Sutterin vanhentunut pelikirja.
Lombardin potkut olivat sen sijaan pienoinen yllätys, sillä Kingsin kokoonpano ei ollut missään nimessä NHL:n pohjasakkaa. Päätös on kuitenkin tehty, eikä kumpikaan miehistä ole enää Kingsin palveluksissa.
Nyt Lombardi on löytänyt kuitenkin itselleen uuden työnantajan, sillä hän aloittaa ensi kaudella uudessa roolissa Philadelphia Flyersissa. USA TODAY:n kiekkotoimittaja Dave Isaac kertoo kuitenkin Twitter-tilillään, että Lombardilla ei ole ainakaan vielä tässä vaiheessa varsinaista titteliä.
Seuran nykyinen GM Ron Hextall on nimittäin paljastanut, että Lombardi ”tulee työskentelmään joissakin projekteissa”. Hextall kertoi kuitenkin samalla, että Kingsin ex-GM ei ole Flyersin uusi kykyjenetsijä.
Dean Lombardi appears not to have a title with the Flyers. “Will work on some projects” Hextall said. Not a scout, though.
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
LUE MYÖS:
- Leevi Meriläistä hehkutetaan: ”Merkittävä asia”
- Suomen NHL-superlupaus siirtyi Pohjois-Amerikkaan – kaupattiin yhden ottelun jälkeen
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Ottawa hankki Leevi Meriläisen tilalle uuden maalivahdin
- Minnesota tavoittelee pitkää pudotuspelikevättä – mikä on Quinn Hughesin tulevaisuus?
- Leevi Meriläinen napattiin siirtolistalta – tässä uusi seura
- Nuoren tähtisikermän oppirahat maksettu – onko Montreal jo valmis Stanley Cup -finaaleihin?
- Carolina Hurricanes kiinnitti mestarivahtinsa – pöytään rahakas jatkosopimus
- Jarmo Kekäläinen vahvisti pakistoaan – haaviin taiturimainen veteraanipuolustaja
- Tappara-kaksikko NHL:stä uusiin osoitteisiin
- NHL solmi uuden tv-sopimuksen Suomessa – lisää otteluita ilmaiskanaville
- Friedman: Connor Hellebuyckin jättitreidi vireillä – ”En tiedä, kumpi teki aloitteen”
- NHL-faneille ilouutinen – nämä huippuottelut näkyvät ilmaiseksi tv:ssä
- Tappara-kaksikko NHL:stä uusiin osoitteisiin
- Jarmo Kekäläinen vahvisti pakistoaan – haaviin taiturimainen veteraanipuolustaja
- Quinn Hughesin tulevaisuudesta kova väite – Antti Mäkinen: ”En usko enää hetkeäkään”
- Leevi Meriläinen napattiin siirtolistalta – tässä uusi seura
- Carolina Hurricanes kiinnitti mestarivahtinsa – pöytään rahakas jatkosopimus
- Mikä joukkue on NHL:n mestarisuosikki? Näin vastaa Teemu Selänne
- Minnesota-tähdeltä kova väite joukkuekaveristaan – ”Paras luistelija, jonka olen nähnyt”
- Chicago Blackhawks kiinnitti ykkösvarauksensa – yli 20 miljoonan dollarin jatkosopimus