Suomalaisilla kiekkolupauksilla menee tällä hetkellä lujaa, sillä esimerkiksi kahden viimeisen kesän aikana maamme on saanut kymmenen uutta ykköskierroksen varausta.

Kovin kohina on luonnollisesti keskittynyt eniten toissa kesän varauksiin, Patrik Laineeseen sekä Jesse Puljujärveen, mutta maamme on tuottanut heidänkin lisäksi toinen toistaan parempia lupauksia.

Yksi heistä on suomalaispuolustaja Olli Juolevi, joka varattiin kesällä 2016 numerolla viisi. Hänet varannut joukkue, Vancouver Canucks, näytti myös osuvan todelliseen kultasuoneen, sillä nyt The Hockey News on rankannut nuorukaisen seuran parhaaksi lupaukseksi.

Kyseessä on kiekkosivuston ”Future’s Watch” -juttusarja, jossa The Hockey Newsin toimitus on listannut jokaisen NHL-seuran kymmenen parasta lupausta.

Kiekkofanien suureksi yllätykseksi Jake Virtanen, joka oli vielä kesällä 2014 jättimäinen lupaus (hänet varattiin numerolla kuusi), jäi listauksessa vasta sijalle kuusi. The Hockey News arvelee jutussa hänen peliälyään.

Juolevin kohdalla sivusto taasen arvelee, että hän tulee tekemään NHL-läpimurtonsa kaudella 2018-19. The Hockey News kehuu Juolevin luistelua ja pelinlukemista. Hänen kohdallaan otettiin myös huomioon, että hän viihtyy enemmän kaukalon omassa, kuin hyökkäyspäässä.

NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.