Entinen puolustajalupaus joutui luopumaan NHL-unelmastaan – vuoden sopimukseen KHL-seuran kanssa
Kuva: Getty Images
Kokenut puolustaja Simon Despres allekirjoitti vuonna 2015 viiden vuoden mittaisen jatkosopimuksen Anaheim Ducksin kanssa, joka oli arvoltaan 18,5 miljoonaa dollaria.
Sopimuksen cap hit, 3,7 miljoonaa dollaria, oli jo alunperin peruspuolustajalle monien mielestä auttamatta liikaa, ja sitten astuivat vielä esiin jatkuvat loukkaantumiset.
Kuluvan kesän alussa Ducks päättikin sitten ostaa jatkuvista loukkaantumisista kärsineen Despresin ulos sopimuksestaan. Hän ehti pelaamaan uuden sopimuksensa turvin vain yhden NHL-ottelun. Reilut kaksi kautta Ducks-paidassa tuottivat nekin vain yhteensä 49 runkosarjaottelua ja tehot 1+9.
Nyt entinen puolustajalupaus suuntaa seuraavaksi KHL:ään, tarkemmin sanottuna Slovan Bratislavaan. KHL:n verkkosivuilla nimittäin kerrotaan, että seura ja pelaaja ovat solmineet keskenään yksivuotisen sopimuksen, joten nyt vain toivoa sopii, että Despres pysyisi kauden ehjänä.
Hän ei nimittäin ole missään nimessä huono pelaaja, ja yhdessä vaiheessa hänen uransa pyörähti jo kunnolla käyntiin.
Nimittäin kaudella 2014-15, jolloin puolustaja kiekkoili sekä Pittsburgh Penguinsissä että Anaheim Ducksissa, iski kanadalainen 75 runkosarjaotteluun kolme maalia ja yhteensä 23 tehopistettä, pelaten yhteensä vain alle 17 minuuttia per ottelu. Hän oli tuolloin 23-vuotias.
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
LUE MYÖS:
- Kuusi suomalaista heivattiin NHL:n siirtolistalle – mukana 448 ottelun mies
- Viime kauden mestari kysymysmerkkien saattelemana uuteen sesonkiin – onko Carolinasta toistamaan viime kauden sensaatio?
- NHL:n vapailla markkinoilla tapahtui – yksi kovimmista nimistä teki sopimuksen
- Philadelphia Flyersin pelaajilta huvittava protesti – tähtipelaajalle osoitettiin tukea erikoisella tavalla
- Ukko-Pekka Luukkonen: surkea uutinen
- Sportsnet: Dylan Larkin laajensi listaansa – näihin seuroihin hän suostuu siirtymään
- Huh! Benjamin Rautiaiselta huikea suoritus NHL:ssä – nousi ratkaisijaksi
- Suomalaistähdet ovat Dallas Starsin suurin kysymysmerkki
- Neljä vuotta putkeen ensimmäisellä pudotuspelikierroksella ulos – onko Tampa Bayn vanhuksista enää mestaruusjahtiin?
- Leevi Meriläistä hehkutetaan: ”Merkittävä asia”
- Tappara-kaksikko NHL:stä uusiin osoitteisiin
- Jarmo Kekäläinen vahvisti pakistoaan – haaviin taiturimainen veteraanipuolustaja
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Ottawa hankki Leevi Meriläisen tilalle uuden maalivahdin
- NHL:n vapailla markkinoilla tapahtui – yksi kovimmista nimistä teki sopimuksen
- Leevi Meriläinen napattiin siirtolistalta – tässä uusi seura
- Carolina Hurricanes kiinnitti mestarivahtinsa – pöytään rahakas jatkosopimus
- Suomen NHL-superlupaus siirtyi Pohjois-Amerikkaan – kaupattiin yhden ottelun jälkeen
- Mikä joukkue on NHL:n mestarisuosikki? Näin vastaa Teemu Selänne
- NHL:ssä jaettiin erikoinen jäähy – sääntöuudistus kuohuttaa: ”Hulvatonta”
- Sportsnet: Dylan Larkin laajensi listaansa – näihin seuroihin hän suostuu siirtymään