Olympiakomitean jäsen vaahtosi NHL:n päätöksestä – haukkui liigan lähes lyttyyn
Kuva: Getty Images
NHL:n päätös jättää vuoden 2018 olympialaiset välistä on saanut liigan fanit raivon partaalle, sillä tuskin on olemassa ihmistä, joka ei olisi halunnut nähdä maailman parhaita pelaajia edustamassa omia maitaan.
Tähän kuoroon on liittynyt nyt myös kansainvälisen olympiakomitean vanhempi jäsen, Dick Pound. Hän nimittäin kritisoi NHL:n päätöstä todella vahvoin sanoin.
– ”Ymmärrän” NHL:n kannan taloudellisesta näkövinkkelistä katsottuna. Mutta uskon samalla, että asiaan liittyy kaksi suurempaa tekijää. Ensinnäkin liigalla on vastuu kasvattaa ja mainostaa tätä jännittävää peliä, sen pelaajia ja sen katsojia, Pound kertoi Montreal Gazetten mukaan.
– Toisekseen mielestäni NHL katsoi sormien läpi joitakin bisnespuolen asioita, jotka ovat fanit ja itsensä kasvattaminen paljon suuremmaksi lajiksi globaalilla tasolla sekä olympialaisten että kenties koko NHL:n näkövinkkelistä katsottuna. Sen kahden viikon tauon (olympiatauko) vuoksi NHL olisi kärsinyt hiukan, mutta globaalisti katsottuna se olisi saanut pelaajansa esille. Minä olisin ajatellut, että se olisi ollut loistavaa eikä huonoa bisnestä.
Kyseessä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta, kun Pound on arvostellut NHL:n toimia julkisesti. Nimittäin vuonna 2005 toimiessaan kansainvälisen anti-doping toimiston puheenjohtajana, hän kertoi seuraavaa:
– Et osuisi kovinkaan paljoa metsään jos sanoisit, että kolmannes jääkiekon pelaajista käyttää suorituksissaan jonkinasteista lääketieteellistä avustusta.
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MTV Urheilu: HPK:n tähtimaalivahti Kim Saarinen lähtee Pohjois-Amerikkaan
- Brady Tkachuk siirtohuhujen keskellä – ”Vakavasti otettavia keskusteluja”
- Patrick Kanen hölmöily maksoi playoff-paikan? ”Kamalin tunne urallani”
- IS: Suomen NHL-lahjakkuus haluaa MM-kisoihin -soittoa ei ole tullut
- NHL:n suomalaisvahdilta huima temppu kovassa paikassa!
- Huippujoukkueet kohtaavat heti – tässä NHL:n ensimmäinen pudotuspelipari!
- Colorado Avalanche: karu takaisku
- Paljastus Aleksandr Ovetshkinin tulokaskaudesta – ex-valmentaja: ”Sitä oli herkullista katsella”
- Toronto Maple Leafs tekemässä mielenkiintoisen kaappauksen – tässä uusi päävalmentaja?
- Useat NHL-seurat varaamattoman kaksikon perässä – KHL:n maalitykki kerää hurjaa kiinnostusta
- ESPN: Tästä syystä Patrick Roy sai potkut
- Riskihankinta! Uusi paljastus Peter DeBoerin tuoreesta sopimuksesta – ”Järjetöntä”
- NHL:ssä karu onnettomuus – Jon Cooper: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- Huippujoukkueet kohtaavat heti – tässä NHL:n ensimmäinen pudotuspelipari!
- Superlupaus iski heti – jatkoaikamaali toi Flyersille elintärkeän voiton: ”Rakastan tätä poikaa”
- Colorado Avalanche: karu takaisku
- Kade, 15, tekemässä historiallisen tempun Kanadassa – tässä seuraava NHL-megatähti?
- Toronto Maple Leafs tekemässä mielenkiintoisen kaappauksen – tässä uusi päävalmentaja?
- New Jersey Devils: radikaali ratkaisu!
- Useat NHL-seurat varaamattoman kaksikon perässä – KHL:n maalitykki kerää hurjaa kiinnostusta