Jarmo Kekäläisen viime kesän yllätyksellä allaan heikko kausi – ”Luulen tehneeni kaikki asiat”
Columbus Blue Jackets suoritti viime kesän varaustilaisuudessa yhden avauskierroksen suurimmista yllätyksistä, kun se valitsi omalla, eli kolmannella, varausvuorollaan Jesse Puljujärven sijasta sentteri Pierre-Luc Duboisin.
Tämän uskottiin johtuvan puhtaasti siitä, että seuran GM:nä toimiva Jarmo Kekäläinen asetti joukkueen tarpeet raa’an talentin edelle. Se nimittäin tarvitsi seuraan tulevaisuuden ykkössentterin, jollainen Duboista on mahdollinen kasvaa.
191-senttinen kanadalaishyökkääjä ei lyönyt kuitenkaan vielä itseään Blue Jacketsin kokoonpanoon hänen ensimmäisellä kaudellaan, joten nuorukainen palasi takaisin juniorisarja QMJHL:ään.
Kausi junioreissa oli myös vaikeuksia täynnä, sillä siinä missä hän iski vielä toissa kaudella 62 runkosarjaotteluun 99 tehopistettä (42+57), oli hänen saldonsa menneen sesongin 48 runkosarjakamppailussa 21+34 (55).
Dubois otti kuitenkin viime kauden positiivisella tavalla vastaan. Paikka NHL-kokoonpanosta ei olisi ollut hänen mielestään väärin, mutta samaa hän sanoi myös junioreihin lähettämisestä.
– Jos olisin päässyt Columbuksen kokoonpanoon viime kaudella, ei se olisi ollut huono ratkaisu. Mutta luulen, että junioreihin lähettäminen ei ollut myöskään sellainen, Dubois aloitti NHL.com:n haastattelussa.
Dubois teki mielestään oikein etenkin siinä, että hän ei jäänyt surkuttelemaan, vaikka paikka NHL:stä jäi vielä viime kaudella haaveeksi. Hän otti kauden oppimisprosessina ja teki asiat mielestään tämä suhteen oikein.
– Kaikki kulminoitui kuitenkin siihen, mitä tein sen jälkeen, kun minut tiputettiin ulos kokoonpanosta, ja luulen tehneeni kaikki asiat oikein tullakseni paremmaksi ja kypsemmäksi pelaajaksi.
Ensi kaudella asiat ovat kuitenkin toisin, mikäli GM Kekäläistä on uskominen. Suomalainen kiekkojohtaja nimittäin uskoo vankasti, että Dubois tulee pääsemään ensi sesongin aikana seuran pelaavaan kokoonpanoon ja tekemään joukkueesta omalla panoksellaan vieläkin paremman.
– Pierre-Luc ei voi ainoastaan päästä kokoonpanoomme tulevalla kaudella, vaan tehdä meistä myös paremman joukkueen, Kekäläinen kertoi Columbus Dispatchin haastattelussa taannoin.
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
- Auts! Florida-tähti heitti viiltävän piikin kesälomalle lentäneelle Torontolle
- Vegas Golden Knights kesälomalle – samalla tehtiin käsittämätön NHL-ennätys
- Aleksander Barkov ehdolla arvostettuun NHL-palkintoon!
- Tässä Leijonien joukkue MM-kisoihin – Jere Lehtinen kommentoi NHL-vahvistusten tilannetta
- Yhdysvaltojen MM-joukkue julki – supertähti sivuun loukkaantumisen takia
- Discovery: Juuse Saroksen MM-päätös paljastui
- Pitäisikö Toronton kaupata joku tähtihyökkääjistään? Näin vastaa William Nylander
- Toronto Maple Leafs aikaiselle kesälomalle – käsittämätön putki sai jatkoa
- Lady Byng -ehdokkaat julki – tästä porukasta valitaan NHL:n herrasmiespelaaja
- NHL-superlupaus takoo hurjaa jälkeä MM-jäillä – rikkoi Nikita Kutsherovin 13 vuotta vanhan ennätyksen
- Lähde: Utah valmistelee hurjaa siirtojytkyä NHL:ssä!
- NHL:n pudotuspeleissä harvinainen tilanne – tällaista herkkua ei ole joka vuosi tarjolla
- Connor Hellebuyck heitti joukkuekaverinsa bussin alle – lataa kovaa tekstiä Avalanche-sarjasta
- Ei ole totta! Ruotsi sai taas uuden järisyttävän NHL-vahvistuksen MM-kisoihin
- Lady Byng -ehdokkaat julki – tästä porukasta valitaan NHL:n herrasmiespelaaja
- Boston Bruins kriisissä? Päävalmentaja lataa rajua kritiikkiä supertähdelleen
- Toronto Maple Leafs aikaiselle kesälomalle – käsittämätön putki sai jatkoa
- Pitäisikö Toronton kaupata joku tähtihyökkääjistään? Näin vastaa William Nylander
- NHL-superlupaus takoo hurjaa jälkeä MM-jäillä – rikkoi Nikita Kutsherovin 13 vuotta vanhan ennätyksen
- Tässä Leijonien joukkue MM-kisoihin – Jere Lehtinen kommentoi NHL-vahvistusten tilannetta