Columbus edelleen ilman ykkössentteriä – Jesse Puljujärven nokittanut nuorukainen yllätysratkaisu?
Jesse Puljujärven uskottiin pitkään taistelevan jopa viime vuoden NHL Draftin ykkös- ja kakkossijoista, mutta lopulta hän putosi yllättäen neljänneksi.
Tilanne oli yllätys lähinnä ulkopuolisten papereissa, mutta kolmantena varanneessa Columbus Blue Jacketsissa tiedettiin jo pitkään mitä tehdä, sillä seuran GM Jarmo Kekäläinen paalutti ohiolaisorganisaation seuranneen jo pitkään Pierre-Luc Dubois’ta, eikä Puljujärvi tuntunut houkuttavan häntä oikein missään vaiheessa.
Eikä tuo ollut lopulta mikään ihme.
Ykkössentteriksi kaavailtu Ryan Johansen oli kaupattu kesken kauden 2015-16 Nashville Predatorsin, kun Kekäläinen haki vastauksensa puolustuspään murheisiin Seth Jonesista. Toisin sanoen joukkueella oli huutava tarve keskushyökkääjälle.
Toki jo varaustilaisuuden aikaan oli selvää, ettei Dubois ole murtautumassa välittömästi Blue Jacketsin NHL-rosteriin, vaan kypsyminen maailman kovinta kiekkoliigaa varten jatkuu juniorisarjan puolella.
Päättynyt kausi oli kuitenkin runkosarjan osalta pettymys Dubois’lle. Hän pelasi poissaolojensa vuoksi vain 48 ottelua, edustaen kahta eri QMJHL-seuraa, ja teki niissä tehot 21+34=55. Toki pistesaldo oli hyvä, mutta edeltävällä kaudella hän oli nakuttanut 62 otteluun pisteet 42+57=99.
Dubois pelasti kuitenkin kautensa pudotuspeleissä, kun hän naulasi 19 otteluun tehopisteet 9+13=22 ja nyt hänen seuraava missionsa onkin murtautuminen Blue Jacketsin NHL-kokoonpanoon.
Itse asiassa 19-vuotiaalla kanadalaisella onkin tähän loistava sauma. Blue Jacketsin huhuiltiin olevan sekä Joe Thorntonin että Matt Duchenen perässä, mutta kumpikaan siirroista ei ole toteutunut ja sentteristä on edelleen huutava pula. Toki Alexander Wennberg osoitti päättyneellä kaudella kykenevänsä hoitamaan ykkössentterin tonttia, mikä oli valtaisa helpotus seuralle, mutta Dubois’lle on enemmän kuin käyttöä.
Syksyn harjoitusleiri tuleekin olemaan Dubois’lle toistaiseksi hänen uransa tärkein, sillä mikäli hän kykenee pelaamaan tasaisesti ottelusta toiseen, onnistuu erinomaisesti kahden suunnan pelaamisessa ja osoittaa ylipäätään pärjäävänsä kovia NHL-nimiä vastaan, on hän mitä todennäköisimmin ensi kaudella Blue Jacketsin matkassa.
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
- Vegas Golden Knights kesälomalle – samalla tehtiin käsittämätön NHL-ennätys
- Aleksander Barkov ehdolla arvostettuun NHL-palkintoon!
- Tässä Leijonien joukkue MM-kisoihin – Jere Lehtinen kommentoi NHL-vahvistusten tilannetta
- Yhdysvaltojen MM-joukkue julki – supertähti sivuun loukkaantumisen takia
- Discovery: Juuse Saroksen MM-päätös paljastui
- Pitäisikö Toronton kaupata joku tähtihyökkääjistään? Näin vastaa William Nylander
- Toronto Maple Leafs aikaiselle kesälomalle – käsittämätön putki sai jatkoa
- Lady Byng -ehdokkaat julki – tästä porukasta valitaan NHL:n herrasmiespelaaja
- NHL-superlupaus takoo hurjaa jälkeä MM-jäillä – rikkoi Nikita Kutsherovin 13 vuotta vanhan ennätyksen
- Ei ole totta! Ruotsi sai taas uuden järisyttävän NHL-vahvistuksen MM-kisoihin
- Lähde: Utah valmistelee hurjaa siirtojytkyä NHL:ssä!
- NHL:n pudotuspeleissä harvinainen tilanne – tällaista herkkua ei ole joka vuosi tarjolla
- Connor Hellebuyck heitti joukkuekaverinsa bussin alle – lataa kovaa tekstiä Avalanche-sarjasta
- Ei ole totta! Ruotsi sai taas uuden järisyttävän NHL-vahvistuksen MM-kisoihin
- Lady Byng -ehdokkaat julki – tästä porukasta valitaan NHL:n herrasmiespelaaja
- Boston Bruins kriisissä? Päävalmentaja lataa rajua kritiikkiä supertähdelleen
- Toronto Maple Leafs aikaiselle kesälomalle – käsittämätön putki sai jatkoa
- Pitäisikö Toronton kaupata joku tähtihyökkääjistään? Näin vastaa William Nylander
- NHL-superlupaus takoo hurjaa jälkeä MM-jäillä – rikkoi Nikita Kutsherovin 13 vuotta vanhan ennätyksen
- Tässä Leijonien joukkue MM-kisoihin – Jere Lehtinen kommentoi NHL-vahvistusten tilannetta