Ottawa jatkosopimukseen pudotuspelisensaationsa kanssa – palkka yli kolminkertaistui kertaheitolla
Kuva: Getty Images
Ottawa Senatorsille viime kevät oli sensaatiomainen, kun se eteni vain maalin päähän Stanley Cup -finaaleista.
Yksi tärkeä tekijä kanadalaisseuran menestyksen tiellä olivat organisaation sisältä nousseet uudet voimavarat, toisin sanoen pelaajat, jotka ylittivät itsensä kevään tosipeleissä.
Heidän joukkoonsa kuului ehdottomasti 24-vuotias pienikokoinen hyökkääjä Jean-Gabriel Pageau, joka tinttasi 19 pudotuspeliotteluun upeasti kahdeksan täysosumaa ja jakoi siihen päälle kaksi maaliin johtanutta syöttöä.
Toki merkkejä hänen tulemisestaan oli ollut ilmassa, itse asiassa jo edellisellä kaudella, kun hän teki 82 runkosarjaotteluun tehot 19+24=43. Päättyneen kauden runkosarjassa tahti kuitenkin hieman hiipui, sillä hän teki samaan ottelumäärään pisteet 12+21=33.
Pudotuspelit kuitenkin osoittivat Senatorsin GM:nä toimivalle Pierre Dorionille, sekä muulle seurajohdolle, että heillä on käsissään potentiaalinen kultakimpale. Niinpä jatkosopimusneuvotteluiden ei annettu edetä välimieskäsittelijälle saakka, mihin Pageau oli laittanut hakemuksensa menemään, vaan ratkaisu löydettiin ilma ulkopuolista apua.
Niinpä Senators tiedotti tehneensä vuonna 2011, neljännellä kierroksella, varaamansa kanadalaispelurin kanssa kolmivuotisen jatkosopimuksen. Sopimuksen arvo on yhteensä 9,3 miljoonaa dollaria, joten hän tulee tienaamaan kautta kohden 3,1 miljoonaa dollaria.
Palkankorotus on melkoinen, sillä viime kaudella Pageaun cap hit oli ainoastaan 900 000 dollaria; hänen uusi vuosipalkkansa on aiempaan verrattuna reippaasti yli kolminkertainen.
Pageau pitää tällä hetkellä hallussaan Senatorsin Teräsmies-titteliä, sillä hän ei ole ollut viimeiseen 191 otteluun kertaakaan sivussa joukkueensa kokoonpanosta. Mikäli hän yltää 200:een, hänestä tulee seuran historiassa vasta yhdeksäs pelaaja, joka on yltänyt kyseiseen saavutukseen.
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lehtitieto: Edmonton repii hyökkääjänsä miljoonasopimuksen – uusi seura selvisi!
- Kaksinkertainen NHL-mestari herättää hurjaa kiinnostusta: ”20 joukkuetta kintereillä”
- The Athletic: Yllätysnimi USA:n olympiajoukkueeseen – nämä NHL-supertähdet ulos
- Nuorten Leijonien MM-kisajoukkue julki – 17-vuotias NHL-superlupaus mukana!
- Elias Pettersson polttaa siltoja Vancouverissa – saippuoopperassa taas uusi käänne
- Entiseltä NHL-hyökkääjältä onnistunut paluu yli neljän vuoden pelitauolta – rustasi nyt uuden sopimuksen
- Jouluvisa: kuinka monta NHL-legendaa muistat?
- Onko tässä NHL-kauden erikoisin ulosajo? ”Tuomarit ovat suurimmat tähdet täällä”
- Podcast: Jesse Puljujärvi muisteli huippukauttaan – tästä syystä yhteispeli McDavidin kanssa toimi
- ESPN: Marc-Andre Fleury valmis palaamaan NHL:ään – mestarisuosikki virittelee siirtojytkyä?

- Huhu Buffalosta: Jarmo Kekäläinen palkkaamassa suomalaisen luottomiehen
- Entiseltä NHL-hyökkääjältä onnistunut paluu yli neljän vuoden pelitauolta – rustasi nyt uuden sopimuksen
- The Athletic: Yllätysnimi USA:n olympiajoukkueeseen – nämä NHL-supertähdet ulos
- Jouluvisa: kuinka monta NHL-legendaa muistat?
- Nuorten Leijonien MM-kisajoukkue julki – 17-vuotias NHL-superlupaus mukana!
- TSN: Marc-Andre Fleurystä jysähti iso paljastus!