PK Subbanilta todella harvinainen avautuminen viime kesästä – viha ja katkeruus vihdoin historiaa

© Kuva: Getty Images

Nashville Predatorsin supertähti PK Subban on ollut läpi NHL-uransa tunnettu tähtipelaaja, joka ei arastele mediaa tai kameroita.

Yhdestä asiasta hän on kuitenkin pysynyt suhteellisen hiljaa, ja se on viime kesän vaihtokauppa Montreal Canadiensista Tennesseehen. Kyseessä on siis kuuluisa ja paljon puhuttu ”The Trade”, jossa Subban ja Shea Weber vaihdettiin päikseen toisiinsa.

– Kun David Poile teki vaihtokaupan – halusimme sanoa sitä tai emme – niin moni luuli, että se olisi se tekijä, joka nostaa meidät kärkeen. En nähnyt asiaa vielä silloin näin, mutta se sitoi joukkueen yhteen juuri oikeaan aikaan ja olemme pitäneet tästä kiinni, Subban kertoi toimittajajoukolle NBC Sportsin mukaan.

Subban ei alunperin ollut vaihtokaupan suurin fani, sillä hänen siteensä Montrealiin ja montrealilaisiin olivat todella vahvat. Nyt hän kuitenkin onnistui vihdoin myöntämään, että hän on onnellinen kaupan johdosta.

– Kai sitä voisi sanoa, että olen nyt onnellisempi. Saan tehdä työtäni joka päivä, oli peliaikani sitten 32 tai 15 minuuttia, niin olen onnellinen saadessani taistella voitosta.

”Voimme voittaa Stanley Cupin tällä joukkueella”

Ongelmia kuitenkin riitti, kun hän saapui seuran pukukoppiin ensimmäistä kertaa viime syksynä. Tilanne voi verrata täysin normaaliin tallaajaan, joka joutuu täyttämään uudessa työpaikassaan pidetyn ja arvostetun johtajahahamon saappaat.

– Yksi vaikeimpia asioita minulle oli tulla pukuhuoneeseen, jossa Weber oli ollut viimeiset 12 vuotta. Mietin, että miten sovin tähän joukkoon. Hän oli aina läsnä ja hänen uransa Nashvillessä oli mahtava. Olen varma, että kun hän meni Montrealiin, niin hän ajatteli asioita samalla tavalla.

Yhdestä asiasta Subban ei kaupan tullessa tinkinyt, ja se oli voittaminen. Nyt tämä periksiantamattomuus on vihdoin tuomassa tulosta.

– Kun minut kaupattiin, sanoin jo silloin, vaikka en välttämättä halua enää palata siihen aikaan, että voimme voittaa Stanley Cupin tällä joukkueella. Weber tunsi varmasti samoin, kun hän oli täällä.

NHL-fanin koti: KAIKKI PLEIJAREISTA.

» Siirtouutiset, siirtohuhut ja kaikki toteutuneet siirrot löydät erikoissivultamme!