Wildin omistaja antoi suoran palautteen menneestä kaudesta – ”Otimme ainostaan takapakkia”
Kuva: Getty Images
Kuka muistaa vielä NHL: runkosarjan vuosimallia 2016-17? Ajan, jolloin joukkueen toiveet tulevasta olivat valoisat ja odotukset korkealla. Etenkin St. Paulin kaupungissa, Minnesotan osavaltiossa.
Nimittäin paikallinen jääkiekkoseura Wild pelasi yhdessä vaiheessa kautta seurahistoriansa parasta jääkiekkoa. Se pelasi niin hyvin, että moni piti joukkuetta yhtenä suosikeista Stanley Cupia ajatellen.
Pian tämän loistavan vaiheen jälkeen kuitenkin sukellettiin syvälle. Syöksykierteestä ei päästy eroon edes kauden tärkeimmässä vaiheessa, pudotuspeleissä. Tie nimittäin nousi pystyyn jo ensimmäisellä kierroksella, kun St. Louis Blues oli etevämpi otteluvoitoin 4-1.
Tästä ei luonnollisesti joukkueen omistaja Craig Leipold pitänyt, joka omisti ennen Wildia Nashville Predatorsin. Tennesseeläisseuran omistajana hän toimi vuodet 1997-2008, kunnes hän osti Wildin itselleen.
Siinä missä Wild on viettänyt jo pitkään kesälomaa, porhaltaa Predators Läntisen konferenssin finaaleissa. Leipold myönsikin suoraan olevansa kateellinen vanhalle seuralleen.
– Olen kateellinen näille joukkueille ja Nashville Predators on yksi niistä seuroista. Olin todella pettynyt meidän lopputulokseemme. En ole päässyt siitä millään yli. Katson näitä otteluita ja ajattelen, että ”me voisimme olla tuolla”, Wildin omistaja laukoi suorin sanoin Star Tribunen mukaan.
”Mitä meidän pitäisi tehdä”
Leipold kertoi pitävänsä Wildin nykyisestä kokoonpanosta, mutta hän myönsi samalla, että nykyiset otteet kaukalossa eivät ole tarpeeksi. Minnesotassa onkin nyt mietinnän paikka, mitä tehdä. – En ole tyytyväinen siitä, missä olemme nyt. Pudotuspelien suhteen otimme ainostaan takapakkia, emmekä odottaneet tätä lainkaan. Me emme ajatelleet, että näin saattaisi tapahtua. Tämä on ajanut meidät pisteeseen, että meidän on mietittävä mitä meidän pitäisi tehdä. – Mutta pidän yhä edelleen joukkueestamme ja siitä, miten se on rakennettu. Tottakai meillä on ongelmamme, jotka meidän on kohdattava. Mutta en ole pettynyt meidän kokoonpanoomme, vaan siihen miten kausi päättyi.
NHL-fanin koti: Ohjelma, tilastot, uutiset & kaikki pudotuspeleistä TÄÄLTÄ.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joonas Donskoi muisteli siirtoaan Coloradoon – näiltä NHL-seuroilta sai tarjouksen
- Yllättävä vastaus! Miro Heiskanen nimesi NHL:n ärsyttävimmät vastustajat
- Suru-uutinen: Kohusopimuksen neuvotellut NHL-agentti menehtyi
- Sebastian Aho rikkoi upean merkkipaalun – nousi suomalaislegendojen kerhoon
- Paljastus kulisseista – NHL teki selkeän Venäjä-päätöksen!
- Mikko Rantasesta huippu-uutinen!
- Suomalaisvahdit huippuiskussa – Ukko-Pekka Luukkoselle kauden ensimmäinen nollapeli!
- Eeli Tolvanen: surkea uutinen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen – edessä pitkä sairausloma
- Podcast: Teemu Selänteeltä paljastus – oli lähellä yllätyssiirtoa NHL:ssä
- Montreal-tähti pitkään sivussa – Patrik Laineelle avautumassa huipputilaisuus?
- Lähde: Jarmo Kekäläisen suunnitelmista paljastus – Buffalo luopumassa maalivahtilupauksestaan
- Toronton kauppaama hyökkääjä takoo hurjaa tulosta Seattlesta – paljasti nyt syyn lähdölleen
- Se oli siinä – IS: Carolinan suomalaiselle kova kohtalo NHL:ssä!
- Eeli Tolvanen: surkea uutinen
- Semjon Varlamov yli vuoden sivussa – Patrick Roy paljasti karun syyn
- Paljastus kulisseista – NHL teki selkeän Venäjä-päätöksen!
- Arttu Hyry: ällistyttävä video leviää!
- Podcast: Teemu Selänteeltä paljastus – oli lähellä yllätyssiirtoa NHL:ssä
- Jarmo Kekäläisellä isot odotukset Buffalo Sabresin pudotuspelikeväälle – vain mestaruus kelpaa