Entinen NHL-päävalmentaja Valioliiga-seuran puheenjohtajana – hylkäsi työtarjouksia maailman parhaasta kiekkoliigasta
Kuva: Getty Images
Sveitsin maajoukkuetta pitkään, tarkemmin sanottuna vuodet 1998-2010, valmentanut Ralp Krueger on tuttu nimi NHL:n seuraajille Edmonton Oilersista, jonka valmentajana hän toimi kolmen kauden ajan (2010-13).
Näistä kaksi ensimmäistä sesonkia meni apuvalmentajan pestin turvin, mutta viimeiseksi kaudeksi hänet ylennettiin seuran pääkäskijäksi.
Tämän jälkeen hän on toiminut Kanadan olympiajoukkueen konsulttina (2014) sekä viime syksyn World Cupissa Team Europen päävalmentajana.
Euroopan kokoelmajoukkue marssikin turnauksessa sensaatiomaisesti finaaleihin saakka, kunnes tie nousi pystyyn Kanadaa vastaan. Joukkueen loistavat otteet saivatkin NHL-seurat kiinnostumaan saksalaisen palveluksista.
– Oli hieno ja kunnianarvoinen asia, kun minulle tarjottiin kahta eri työpaikkaa NHL:stä viime kesänä ja olin iloinen, että minua ei oltu unohdettu. Jouduin kuitenkin hylkäämään molemmat tarjoukset, Krueger kertoi NBC Pro Soccer Talkin Joe Prince-Wrightin haastattelussa, joka julkaistiin viime tiistaina.
Uudet tuulet puhaltavat
Mitä ihmettä, lähteenä NBC Pro Soccer Talk? Tähän on kuitenkin syynä se, että Krueger toimii Englannin Valioliiga-seura Southamptonin hallituksen puheenjohtajana. Tämä onkin myös syy siihen, miksi NHL ei ollut tällä kertaa tarpeeksi houkutteleva vaihtoehto. – Tuntuu siltä, että olemme juuri aloittaneet kaiken täällä (Englannissa). Etenkin johtoryhmämme uudelleenorganisointi, jonka juuri suoritimme, on luonut sellaisen ilmapiirin, että voimme viedä asiat uudelle tasolle. – Rakastan yhä lajia ja minulla on paljon ystäviä mukana pudotuspeleissä, joten pidän heitä tiukasti silmällä. Lisäksi minun poikani pelaa tällä hetkellä jääkiekon MM-kisoissa. Mutta juuri nyt Southampton on se juttu. Elämässä ei tarvitse koskaan laittaa mitään ovia kiinni, mutta juuri nyt rakastan oloani täällä.NHL-fanin koti: Ohjelma, tilastot, uutiset & kaikki pudotuspeleistä TÄÄLTÄ.
LUE MYÖS:
- Puoli vuosikymmentä suuria odotuksia ilman tuloksia – onko tämä New Jerseyn vuosi?
- Nyt puhuu siirtoa vaativan Carolina-tähden agentti – torppasi yhden vaihtoehdon
- Maalitykki heivattiin AHL:ään – kaikkiaan neljä suomalaista sai passituksen farmiin
- Näkökulma: Teuvo Teräväisen asema romahti – valmentaja lipsautti karun totuuden
- Florida Panthers nappasi Kärpistä tutun mestarin
- Massiivisia sopimuksia ja näyttävää draamaa – lunastaako Leo Carlsson odotukset ja kantaa Ducksit pitkälle kevääseen?
- Mikko Rantasen ketjutoveri löi rahoiksi – lähes 15 miljoonan dollarin tilipäivä
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun
- Ykkössentteriä metsästänyt Flyers tarjosi ilotulituksia, mutta jäi tyhjin käsin – tässäkö hyökkäyksen johtaja?
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Vegasissa ihaillaan suomalaislupausta – suora kuitti Tapparan suuntaan: ”En ymmärrä”
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Anaheim pamautti yllätyssopimuksen – kahden NHL-maalin miehelle yhdeksän miljoonaa dollaria
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- Nikita Kutsherov vaatii jättisopimusta – järisyttävä palkkapyyntö
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun
- Florida kiinnitti uuden suomalaishyökkääjän!
- Mikko Rantasen ketjutoveri löi rahoiksi – lähes 15 miljoonan dollarin tilipäivä
- Petteri Lindbohm näki läheltä Floridan nousun NHL-eliittiin – yksi asia vakuutti heti
- Buffalo Sabresin uusi tuleminen alkoi – Jarmo Kekäläisen tehtävä tärkeä päätös