VIDEO: Tuukka Rask pisti voittomaalin varusteiden piikkiin – ”Syytän tästä housuja”
Kuva: Getty Images
Ottawa Senators otti viime yönä loistavan ja arvokkaan voiton Boston Bruinsista, jonka se onnistui kaatamaan voittolaukauskilpailun jälkeen lukemin 2-1.
Kahden pisteen myötä Senators varmisti samalla, että sen kausi tulee jatkumaan myös pudotuspelien puolella.
Se, että ottelussa tehtiin vähän maaleja, ei varmasti tullut monellekaan yllätyksenä. Esimerkiksi Bruinsin maalilla kiekkoja torjuva Tuukka Rask on ollut viime aikoina loistavassa vireessä, ja tälläkin kertaa hän nappasi tililleen 25 torjuntaa.
Rask valittiin myös ottelun kakkostähdeksi heti virkaveljensä Craig Andersonin jälkeen.
Housujen piikkiin?
NHL:ssä nähtiin kesken kauden sääntömuutos, jonka myötä maalivahtien housujen koko kapeni. Sen tarkoituksena oli jättää lisää tilaa ”puikkoihin”, toisin sanoen haarojen väliin, mutta suurta vaikutusta tässä ei ole nähty. Viime yönä Rask kuitenkin koki, että ratkaisumaalin tehnyt Kyle Turris sai apua Raskin kapeilta housuilta. – Näin, että hän aikoo laukoa ja yritin sen jälkeen peittää maalia mahdollisimman hyvin, mutta kapeat housut saivat minut jälleen. Syytän tästä housuja, Rask kertoi kamppailun jälkeen NHL.com:n mukaan. Tarina ei kuitenkaan kerro, kuten eivät myöskään ottelun jälkeiset videot, että kuinka tosissaan Rask kommenteissaan oli.LUE MYÖS:
- Adam Fantilli: Jättidiili julki!
- Leevi Meriläisen tilanteessa iso käänne – Ottawa teki ratkaisunsa
- Chicago Blackhawks kiinnitti ykkösvarauksensa – yli 20 miljoonan dollarin jatkosopimus
- San Jose Sharksin uusi tuleminen lähellä – Macklin Celebrini nosti riman pudotuspeleihin
- Quinn Hughesin tulevaisuudesta kova väite – Antti Mäkinen: ”En usko enää hetkeäkään”
- NHL-faneille ilouutinen – nämä huippuottelut näkyvät ilmaiseksi tv:ssä
- Friedman: Connor Hellebuyckin jättitreidi vireillä – ”En tiedä, kumpi teki aloitteen”
- Mark Messierilta kylmäävät sanat Mike Babcockista – ”Olen kauhuissani”
- Tämä mies voi romuttaa Edmonton Oilersin mestaruusunelman
- Minnesota-tähdeltä kova väite joukkuekaveristaan – ”Paras luistelija, jonka olen nähnyt”
- Kolme suomalaispelaajaa heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Ottawan omistaja jyrähti Brady Tkachukin siirrosta – syyttää isää ja veljeä
- Florida Panthers nappasi Kärpistä tutun mestarin
- Patrik Laineella on selvä NHL-toive – ”Nirso”
- Friedman: Connor Hellebuyckin jättitreidi vireillä – ”En tiedä, kumpi teki aloitteen”
- Miikka Kiprusoffin ajan ikoninen näky palaa NHL-jäälle – katso kuva
- Maalitykki heivattiin AHL:ään – kaikkiaan neljä suomalaista sai passituksen farmiin
- Näkökulma: Teuvo Teräväisen asema romahti – valmentaja lipsautti karun totuuden
- Minnesota-tähdeltä kova väite joukkuekaveristaan – ”Paras luistelija, jonka olen nähnyt”
- Nyt puhuu siirtoa vaativan Carolina-tähden agentti – torppasi yhden vaihtoehdon