Calgary Flamesissa sivuraiteille ajautunut Jyrki Jokipakka on asetettu albertalaisseuran toimesta waiver-listalle.

Millä tahansa seuralla on siis 24 tuntia aikaa siitä hetkestä, kun hänet on kyseiselle listalle virallisesti asetettu, poimia suomalainen ilmaiseksi rosteriinsa.

Jokipakka siirtyi Flamesiin kesken viime kauden, kun Dallas Stars hankki vaihtokaupassa, jossa liikkui myös muita palasia, alakertaansa puolustaja Kris Russellin. Tuossa kohtaa Jokipakka, josta oli tullut yksi Starsin ehdottomista luottopuolustajista, valtasi itselleen välittömästi paikan liekkipaitojen alakerrasta ja pelasi kauden viimeiset 18 ottelua tehoin 0+6.

Myös kuluvan kautensa hän aloitti erinomaisesti. 25-vuotias Ilves-kasvatti nimittäin teki ensimmäisessä kahdeksassa ottelussa tehopisteet 1+3, hänen tehotilastonsa oli +2 ja vastuuta tuli mukavasti.

Joukkueen suorittaminen maksoi pelipaikan

Syystä tai toisesta Jokipakan vastuu alkoi kuitenkin vähentyä, kun Flamesin pelit sujuivat hieman mollivoittoisesti, vaikka tämä ei suomalaisesta johtunutkaan. Päinvastoin, Jokipakka oli pääasiassa koko ajan tehotilastoltaan nollissa ja siitä hänelle ennen kaikkea maksetaan.

Lopulta katsomokomennukset alkoivat yleistyä, ja vaikka jossain vaiheessa Jokipakka raivasikin takaisin tiensä ylös pidemmäksi aikaa, on hän nyt istunut viimeiset reippaat kolme viikkoa katsomossa pelaamatta otteluakaan. Kun siihen päälle lyötiin Flamesin tuoreet puolustajahankinnat Matt Bartkowski sekä Michael Stone, oli ilmiselvää, että Jokipakan aika seurassa on ohitse.

Olisi kuitenkin melkoinen ihme, mikäli yksikään NHL-seura ei suomalaista riveihinsä poimisi, sillä hänellä on edelleen taito olla NHL-tasolla hyvä kolmosparin puolustaja, joka pystyy pelaamaan myös alivoimalla. Kaiken lisäksi hänen palkkansa on vain 900 000 dollaria ja sopimus päättyy tähän kauteen, joten riskejä ei käytännössä ole.

Jokipakan ohella saman kohtalon kokivat myös Anaheim Ducksin Joseph Cramarossa, Tampa Bay Lightningin Gabriel Dumont, Minnesota Wildin Mike Weber, Columbus Blue Jacketsin Marc-Andre Bergeron sekä lähes 600 NHL-ottelua pelannut Pittsburgh Penguinsin Eric Fehr.

NHL-ystävän sivu: Huhut, puheenaiheet & kaikki siirrot TÄÄLTÄ.