Laukaisiko Mikael Granlundin osuma todellisen sikotautiepidemian? – ”Jos nyt ollaan rehellisiä”

Minnesota Wild palasi viime yönä alle viikon mittaiselta tauoltaan, jota kutsutaan tuttavallisemmin bye-weekiksi. Siinä missä monet joukkueet ovat hävinneet paluuottelunsa, jatkoi Wild sen sijaan vakuuttavaa tekemistään.
Se nimittäin voitti Los Angeles Kingsia vastaan pelatun ottelun lukemin 5-4 jatkoajan jälkeen. Jatkoaikaa ei toisaalta ehditty pelaamaan kuin 12 sekuntia, kun suomalaishyökkääjä Mikael Granlund nousi jälleen joukkueensa suurimmaksi sankariksi.
Ja sitten on pakko todeta, että herranjestas millä tyylillä! Granlund nimittäin puikkelehti jatkoajalla Anze Kopitarin, Jeff Carterin ja Drew Doughtyn ohi täysin omatoimisesti, ja iski kiekon Jonathan Quickin selän taakse.
Sikotautiepidemia vaivaa
Granlundin maali oli valtaisan komea ja iso koko Wild-laumalle. Siinä saattaa kuitenkin olla omat haittapuolensa sen suhteen, mitä joukkue on eilisestä lähtien kärsinyt.
Nimittäin kahdella Wild-pelaajalla, Zach Parisella ja Jason Pominvillella, todettiin eilen sikotauti. Kaksikko on jo karanteenissa, mutta tartuntaa tämä ei välttämättä ehtinyt estämään.
Granlundin maali todella komea, joten tätä juhlittiin luonnollisesti hyvin estottomasti – ilman, että ajatukset olisivat edes käyneetkään sikotaudissa. Nämä tuuletukset saattoivatkin olla osien kohdalla kohtalokas liike.
– Toivottavasti selviämme nämä tulevat päivät ilman, että että kukaan saa oireita. Mutta jos nyt ollaan rehellisiä, niin Granlundin maalin jälkeen tuuletuksissa tuli paljon pelihanskaa naamalle ja paljon kontaktia. Joten jos jollakin tässä koko kasassa oli virus, se on nyt meillä kaikilla, joukkueen tähtipelaaja Eric Staal maalaili NHL.com:n mukaan.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Mikko Rantaselta paljastus: oli lähellä päätyä toiseen NHL-seuraan – ”Olivat kiinnostuneita”
- Winnipeg Jets -tähdelle jättisopimus
- Gerard Gallantilta yllätyspäätös: tähtivalmentajan ura jatkuu KHL:ssä
- Jaroslav Halak: ura päättyy
- Nazem Kadri valmis treidiin – vain nämä kaksi seuraa kelpaavat
- Columbuksen ykköskierroksen varaus jätti siirtopyynnön
- NHL-seurat vaihtokaupoilla – Toronto saa oman varauksensa riveihinsä
- Yli 32 miljoonaa dollaria! Liigan entinen tähtivahti löi rahoiksi NHL:ssä
- Pierre LeBrun: Kokenut NHL-valmentaja matkalla KHL:ään!
- Lähde: Anaheim Ducks valmistelee seuraavaa isoa jytkyä – tämä NHL-lahjakkuus kaupataan!