HUHU: Palaako karkotuksella uhattu Slava Voynov takaisin NHL:ään? – LA Kings -johtoporras ei esteenä

Venäläispuolustaja Slava Voynov istui perheväkivallasta epäiltynä 90 päivää vankilassa, ennen kuin hän päätti palata karkotuksen uhatessa takaisin kotimaahansa.
Voynovin istuessa vankilassa Los Angeles Kings, siis puolustajan seurajoukkue, ilmoitti, ettei venäläispeluri tule enää pelaamaan joukkueessa. Samalla seura aikoi purkaa pelaajansa sopimuksen, sopimusrikkomukseen vedoten, mutta tämä ei ollut lopulta tarpeellista Voynovin palatessa omasta päätöksestään kotimaahansa.
27-vuotiaan puolustajan palattua Venäjälle yleiseksi uskomukseksi jäi, ettei häntä nähtäisi enää koskaan Pohjois-Amerikassa.
Edelleen monta mutkaa matkassa
Asiat ovat kuitenkin muuttuneet hieman vajaassa vuodessa melkoisesti, sillä Kingsin johtoportaaseen kuuluva Phil Anschutz ei aio enää seistä paluun tiellä. Anschutz kertoi mielipiteensä asiaan NHL Network Radiota vetävän John Hovenin haastattelussa, kertoo Mayor’s Manor -sivusto.
Tokikaan paluu ei ole missään nimessä helppo, sillä asiat tulisi hoitaa Yhdysvaltain oikeuslaitoksen kanssa kuntoon ennen mahdollista paluuta ja hankkia työviisumi sekä Yhdysvaltoihin että Kanadaan. Lisäksi hän on myös hyllytetty NHL:n toimesta, joskin sen uskotaan korjaantuvan 20 ottelun mittaisella pelikiellolla.
Se merkittävin pointti uutisessa on kuitenkin se, että Kings olisi avoin Voynovin paluulle takaisin taalakaukaloihin. Tiettävästi kalifornialaisseura, joka siis omistaa edelleen Voynovin oikeudet, ei olisi kuitenkaan itse halukas tuomaan KHL:n puolustajien pistepörssiä johtavaa pelaajaa takaisin joukkueeseensa.
Voynov ehti ennen tapaustaan pelata NHL:ssä 190 runkosarjaottelua, tehden niissä tehot 18+63. Hän on myös kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja Kingsin paidassa ja pudotuspeleissä hän tehtaili 64 otteluun pisteet 9+16.
NHL-ystävän sivu: Huhut, puheenaiheet & kaikki siirrot TÄÄLTÄ.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Kausiennakko 2025-26: Utah Mammoth
- Buffalo Sabres on kokenut kirvelevän suomalaistakaiskun
- Elliotte Friedmanilta kutkuttava kommentti Kirill Kaprizovin tilanteesta
- Marc-André Fleury nähdään Pittsburgh Penguinsin tolppien välissä
- New York Rangers testaa maajoukkuepakkia
- Yli 700 NHL-ottelun veteraani siirtyy Eurooppaan – tässä uusi joukkue
- Lähde: Olympialaisiin valittu hyökkääjä kiinnostaa muita NHL-seuroja – suomalaislupaus osaksi kauppaa?
- NHL teki ison päätöksen raiskaussyytteissä olleiden pelaajien suhteen!
- Kausiennakko 2025-26: New York Islanders
- Yllätysdiili: Alexandar Georgiev löysi uuden NHL-seuran!
- Florida Panthers kiinnitti nopeajalkaisen hyökkääjän vapailta markkinoilta
- Toimittaja: Kirill Kaprizov hylkäsi historiallisen sopimustarjouksen!
- Yllätysdiili: Alexandar Georgiev löysi uuden NHL-seuran!
- Florida värväsi lisää uusia pelaajia – kahdelle miehelle testisopimukset
- IL: Rasmus Ristolainen paljastaa vihdoin sitkeästi piinanneen vammansa – ”Leikattu kahdesti”
- Dallasille neljä uutta testipelaajaa – mukana lähes 400 NHL-ottelun hyökkääjä sekä Liiga-vahti
- Matias Maccellista yllättävä arvio – tässä mahdolliset tutkaparit Torontossa
- Lähde: Olympialaisiin valittu hyökkääjä kiinnostaa muita NHL-seuroja – suomalaislupaus osaksi kauppaa?
- Marc-André Fleury nähdään Pittsburgh Penguinsin tolppien välissä
- NHL teki ison päätöksen raiskaussyytteissä olleiden pelaajien suhteen!