Nyt laitetaan kaveria pataan – uhoavalle Steve Ottille kunnon selkäsauna Brooks Orpikilta (VIDEO)
Kuva: Getty Images
NHL:ssä nähdään nykypäivänä enää harvoin, tai ainakin selvästi aiempaa harvemmin, niin sanottuja vanhan koulukunnan tappeluita.
Tappelun idea on nimittäin lähes aina tavalla tai toisella vaikuttaa peliin ja sen kulkuun, mutta nykypäivän nyhjääminen ja pystypaini ei sytytä ketään, ei edes tappeluiden vastustajia kritisoimaan.
Nyt kuitenkin niin sanottujen kukkahattutätien kannattaa jättää tämän uutisen rullaaminen tähän kohtaan. Seuraavassa on nimittäin luvassa melkoisena kovanaamana tunnetun Steve Ottin saama selkäsauna hyvin visuaalisessa muodossa.
Brooks Orpik ei ole myöskään aivan sieltä heppoisimmasta päästä, mitä tulee nyrkkitappeluun, mutta edellä nähdyn kaltaista täysin yksipuolista näytöstä tuskin kukaan osasi odottaa, kun kaksikko lähti nyrkkihippasille. Toisin kuitenkin kävi, sillä kesken turpakäräjiensä uhonnut Ott oli täysi vastaantulija, kirjaimellisesti.
Kovinkaan moni tuskin tuli surulliseksi nähdessään juuri Ottin ottavan iskuja, sillä hänet on vuosien saatossa useampaankin otteeseen listattu yhdeksi NHL:n vihatuimmista pelaajista.
Sen kaikkein tärkeimmän ”tappelun” kaukalossa vei nimiinsä kuitenkin Red Wings, joka yllätti Itäistä konferenssia johtavan Washington Capitalsin voittolaukauksilla 3-2.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Elliotte Friedman: Näihin kahteen NHL-seuraan Patrik Laine oltiin kaupata!
- Nyt se tapahtui – Edmonton kutsui NHL:ään uuden suomalaisen!
- Taas tipahti yksi – nyt on Patrik Laineella huippupaikka!
- Joonas Donskoi muisteli siirtoaan Coloradoon – näiltä NHL-seuroilta sai tarjouksen
- Yllättävä vastaus! Miro Heiskanen nimesi NHL:n ärsyttävimmät vastustajat
- Suru-uutinen: Kohusopimuksen neuvotellut NHL-agentti menehtyi
- Sebastian Aho rikkoi upean merkkipaalun – nousi suomalaislegendojen kerhoon
- Paljastus kulisseista – NHL teki selkeän Venäjä-päätöksen!
- Mikko Rantasesta huippu-uutinen!
- Suomalaisvahdit huippuiskussa – Ukko-Pekka Luukkoselle kauden ensimmäinen nollapeli!
- Montreal-tähti pitkään sivussa – Patrik Laineelle avautumassa huipputilaisuus?
- Lähde: Jarmo Kekäläisen suunnitelmista paljastus – Buffalo luopumassa maalivahtilupauksestaan
- Se oli siinä – IS: Carolinan suomalaiselle kova kohtalo NHL:ssä!
- Yllättävä vastaus! Miro Heiskanen nimesi NHL:n ärsyttävimmät vastustajat
- Nyt se tapahtui – Edmonton kutsui NHL:ään uuden suomalaisen!
- Paljastus kulisseista – NHL teki selkeän Venäjä-päätöksen!
- Eeli Tolvanen: surkea uutinen
- Taas tipahti yksi – nyt on Patrik Laineella huippupaikka!
- Podcast: Teemu Selänteeltä paljastus – oli lähellä yllätyssiirtoa NHL:ssä
- Arttu Hyry: ällistyttävä video leviää!