Dylan Strome elementissään heti alusta lähtien – perhe repesi liitoksistaan (VIDEO)
Kuva: Getty Images
Jääkiekon suurmaat Kanada ja Venäjä ottivat viime yönä yhteen nuorten MM-kisojen avauspäivänä. Isäntämaa Kanada nappasi kamppailusta voiton lukemin 5-3, ja esitys oli kaikinpuolin todella vakuuttava.
Ottelun parhaaksi pelaajaksi valittiin New York Islandersin varaus Mathew Barzal, joka iski kamppailuun tehot 1+2. Lisäksi runsaasti kiitosta kontilleen sai myös Colorado Avalanchen ensimmäisen kierroksen varaus Tyson Jost, joka saalisti tililleen yhden maalin.
Sitten on tietenkin toissa kesän kolmosvaraus Dylan Strome, joka on eittämättä kisojen seuratuin tähti. Strome osui maalipuiden väliin kahdesti.
Venäjän tehomiehinä häärivät sen sijaan Kirill Kaprizov sekä Yegor Rykov, jotka molemmat iskivät tehot 1+1.
Tunnelma katossa
Kisat pelataan tänä vuonna Kanadan Torontossa ja Montrealissa. Viime yön kamppailu kiekkoiltiin Toronton Air Canada Centerissä, ja tunnelma oli myös sen mukainen. Parhaan esimerkin tästä saa, kun katsotaan Stromen perheen reaktiota hänen maalinsa jälkeen. ACC repesi jo valmiiksi liitoksistaan, kun tv-kuviin nostettiin Stromen perhe, jossa tunnelma oli katossa.
The Strome family is LOVING Strome's performance @CanadianTire #BigPlay #WorldJuniors cntr.ca/2h2QSc2
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Utah julkisti ison diilin luottopakkinsa kanssa
- Melkoinen ero rahassa: Columbus ja maalivahti Jet Greaves kaukana toisistaan välimieskäsittelyssä
- Chicago Blackhawks jättivahvistuksen kintereillä – Connor Bedard innostui: ”Mahtava pelaaja”
- Montreal Canadiens julkisti uusia sopimuksia – haaviin ex-NHL-päävalmentaja
- Minnesota Wild haluaa Dylan Larkinin – torppasi toisen tähden siirron seuraan
- New Jerseyn kolminkertainen Stanley Cup -mestari: KHL-sopimus
- The Athletic: Patrik Laineen ympärillä tapahtuu nyt
- NHL-ura on ohi – ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- The Athletic: Eeli Tolvasen tilanteesta tuli uusi tieto
- Kapteenilta tylyä tekstiä Mikko Rantasen visiitistä Carolinassa – ”Suoraan sanottuna”

- Connor Bedard allekirjoitti jättidiilin – nousi NHL:n palkkakuninkaiden joukkoon