Anton Lundellilta paljastus Brad Marchandista – yksi asia nousi yli muiden: ”Iso apu mulle”
Anton Lundell on päässyt pelaamaan parin viime kauden aikana paljon samassa ketjussa NHL:ssä rottapelaajan maineen saaneen Brad Marchandin kanssa.
Florida Panthersin 24-vuotias kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja sekä Leijonissa tänä vuonna MM-kultaa voittanut Lundell kuvailee Sijoituskästissä veteraanihyökkääjä Marchandia rakastetuksi joukkuekaveriksi.
– Se on ihan huikea tyyppi. Se oli tosi iso osa meidän menestystä toisella kaudella kun voitettiin mestaruus.
Lundell on oppinut parin kauden aikana paljon itseään 14 vuotta vanhemmalta joukkuekaveriltaan.
– Se on ollut iso apu mulle. Mä oon oppinut siltä tosi paljon. Se on niin erikoisseppä. Vetää tunteella ja jopa treeneissä menee ihan tuhatta ja sataa. Se treenaa niin kuin pelaa. Taklailee ja törmäilee myös treeneissä.
Lundellin mukaan Marchand tekee paljon asioita joukkuehengen nostattamiseksi myös kaukalon ulkopuolella.
– Se tuo pukukoppiin johtajuutta. Se voi mennä juttelemaan puoleksi tunniksi jollekin nuorelle kundille, joka pelaa ensimmäistä NHL-peliään. Viimeisen päälle tiimijätkä, Lundell kuvailee.
38-vuotias Marchand voitti uransa ensimmäisen Stanley Cupin mestaruuden Boston Bruinsissa jo ensimmäisellä täydellä NHL-kaudellaan vuonna 2011.
Toista mestaruuttaan Marchand sai odotella pitkään. Se tuli vasta kesällä 2025 kanadalaisen siirryttyä Panthersiin siirtotakarajalla vain muutamaa kuukautta aiemmin.
Marchandin sopimus Panthersin kanssa ulottuu kesään 2031 asti.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Elliotte Friedmanilta iso paljastus Minnesotan ja Quinn Hughesin sopimusneuvotteluista
- Anton Lundellilta paljastus Brad Marchandista – yksi asia nousi yli muiden: ”Iso apu mulle”
- Jarmo Kekäläinen kiinnitti taituripuolustajan – verrataan Lane Hutsoniin
- Vancouver Canucks -tähti: 75 miljoonan dollarin jättisopimus
- Jättipaljastus NHL:n laajentumisesta!
- Ottawa Senators etsii uutta kapteenia – Brad Marchandilta tyly reaktio
- Nashvillen pistetykki kaupattiin – puhuu nyt suoraan: ”Melkoinen shokki”
- Urheilucast: Patrik Laineesta tipahti pysäyttävä väite
- Jonathan Huberdeaun tilanteesta ikävä tieto: ”Hieman takapakkia”
- Veteraanivahti oli lähes kaksi vuotta sivussa NHL:stä – tekee nyt paluun: ”Melkein ihme”
- Patrik Laine: nyt paljastui yllättävä käänne
- Dallas Stars saamassa kovan vahvistuksen – NHL-tähti palaamassa lähes vuoden tauolta
- Urheilucast: Tapparalle karvas takaisku – NHL-pomo teki poikkeuksellisen tempun Benjamin Rautiaisen takia
- NHL:ssä erikoinen tilanne – tehopuolustaja ei löydä seuraa: ”Mysteerimies”
- Veteraanivahti oli lähes kaksi vuotta sivussa NHL:stä – tekee nyt paluun: ”Melkein ihme”
- Ottawa Senators etsii uutta kapteenia – Brad Marchandilta tyly reaktio
- Urheilucast: Patrik Laineesta tipahti pysäyttävä väite
- Buffalo jahtaa Connor Hellebuyckia – tähtivahdin hinta voi olla kova: maalitykki lihoiksi?
- St. Louis Blues lähetti vahvan viestin – tähtipelaaja valittiin uudeksi kapteeniksi
- Slovakkiseuralta kova kaappaus – entinen NHL-tehomies haaviin