Juuse Saros joutui ensimmäistä kertaa NHL:n rangaistuslaukauskisaan – näin suomalaisvahti ohitettiin (VIDEO)

Suomalaisvahti Juuse Saros pelasi lauantain kierroksella kauden neljännen ja uransa viidennen NHL-ottelun, kun hänen edustamansa Nashville Predators hävisi kotijäällään New York Rangersille 1-2.
Varsinaisella peliajalla Saros päästi taakseen vain yhden maalin, senkin jo avauserässä, kun Rangersin Rick Nash laukoi vastahyökkäyksestä kiekon maalin etulänurkkaan.
Toisen erän puolivälissä nähtiin ottelun toinen varsinaisella peliajalla syntynyt maali. Asialla oli Nashvillen kapteeni Mike Fisher, joka ohitti 31 kutia ottelussa torjuneen Henrik Lundqvistin.
Ottelu venyi rangaistuslaukauskisaan, joka oli Sarokselle uran ensimmäinen taalajäillä. Sekä Jimmy Vesey ja Mats Zuccarello onnistuivat maalinteossa suomalaistorjujaa vastaan, mikä tarkoitti Nashvillelle jo neljättä tappiota viimeisissä viidessä pelissä. Sarokselle kertyi ottelussa 26 torjuntaa.
Pekka Rinne toimi ottelussa poikkeuksellisesti Nashvillen luukkuvahtina. Samassa roolissa oli myös myös New York Rangersin virkaveli Antti Raanta. Nashvillen Miikka Salomäki on edelleen loukkaantuneena.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- The Athletic: Carter Hart tekemässä NHL-sopimuksen!
- Chicago jysäytti jättidiilin!
- Kausiennakko 2025-26: Utah Mammoth
- Buffalo Sabres on kokenut kirvelevän suomalaistakaiskun
- Elliotte Friedmanilta kutkuttava kommentti Kirill Kaprizovin tilanteesta
- Marc-André Fleury nähdään Pittsburgh Penguinsin tolppien välissä
- New York Rangers testaa maajoukkuepakkia
- Yli 700 NHL-ottelun veteraani siirtyy Eurooppaan – tässä uusi joukkue
- Lähde: Olympialaisiin valittu hyökkääjä kiinnostaa muita NHL-seuroja – suomalaislupaus osaksi kauppaa?
- NHL teki ison päätöksen raiskaussyytteissä olleiden pelaajien suhteen!
- Yllätysdiili: Alexandar Georgiev löysi uuden NHL-seuran!
- IL: Rasmus Ristolainen paljastaa vihdoin sitkeästi piinanneen vammansa – ”Leikattu kahdesti”
- Matias Maccellista yllättävä arvio – tässä mahdolliset tutkaparit Torontossa
- Lähde: Olympialaisiin valittu hyökkääjä kiinnostaa muita NHL-seuroja – suomalaislupaus osaksi kauppaa?
- Marc-André Fleury nähdään Pittsburgh Penguinsin tolppien välissä
- Elliotte Friedmanilta kutkuttava kommentti Kirill Kaprizovin tilanteesta
- NHL teki ison päätöksen raiskaussyytteissä olleiden pelaajien suhteen!
- New York Rangers testaa maajoukkuepakkia
- Kausiennakko 2025-26: Anaheim Ducks
- Yli 700 NHL-ottelun veteraani siirtyy Eurooppaan – tässä uusi joukkue