NHL:n kurinpidolla piti kiirettä – tuloksena kaksi pelikieltoa
NHL:n kurinpidolla oli varsin kiireinen perjantai, sillä sen käsittelyssä oli peräti kolme eri tapausta. Puhutuin tapaus oli Cody Eakinin taklaus Henrik Lundqvistia kohtaan.
Eakin taklasi Lundqvistin maalin takana sillä seurauksella, että ruotsalaisvahti joutui poistumaan pikaisesti pukukoppiin. Tilanteessa Eakin ajoi kovalla voimalla Lundqvistia päin, ja tilanne näyttää videolta todella vaaralliselta.
Perjantaina NHL:n kurinpito antoi päätöksen, jonka seurauksena Eakinille langetettiin neljän ottelun pelikielto. Päätöksessä mainitaan, että Eakin ei tehnyt tarpeeksi estääkseen kontaktin Lundqvistin kanssa.
Mike Hoffmanille kakkua
Toisena tapauksena kurinpidolla oli käsittelyssä Mike Hoffmanin tapaus. Hoffman antoi Logan Couturelle poikittaista mailaa päähän, josta hän sai ulosajon. Couture ei pelannut enää ottelussa ja hän toivoi ottelun jälkeen, että Hoffmanille langettaisiin pelikielto. NHL:n kurinpito näki tilanteen samoin ja antoi Hoffmanille kahden ottelun pelikiellon. Perusteluissa todetaan, että Hoffman yrittää tarjoilla korkeaa ja vaarallista poikittaista mailaa Couturen päätä kohti.Marc-Eduard Vlasic selvisi pälkähästä
Ottawa Senatorsin ja San Jose Sharksin ottelussa nähtiin Hoffmanin poikittaisen mailan lisäksi toinenkin tapaus, joka eteni NHL:n kurinpidon käsittelyyn. Marc-Eduard Vlasic keihästi Erik Karlssonia, mutta välttyi pelikiellolta. Hänelle langettiin ainoastaan 5000 dollarin sakko ”mailan vaarallisesta käytöstä”. Senators-leirissä ei olla varmasti tyytyväisiä tuomioon, sillä siinä missä Hoffmanille langettiin pelikieltoa, selvisi Vlasic vain sakoilla.LUE MYÖS:
- Minnesota tavoittelee pitkää pudotuspelikevättä – mikä on Quinn Hughesin tulevaisuus?
- Leevi Meriläinen napattiin siirtolistalta – tässä uusi seura
- Nuoren tähtisikermän oppirahat maksettu – onko Montreal jo valmis Stanley Cup -finaaleihin?
- Carolina Hurricanes kiinnitti mestarivahtinsa – pöytään rahakas jatkosopimus
- Jarmo Kekäläinen vahvisti pakistoaan – haaviin taiturimainen veteraanipuolustaja
- Tappara-kaksikko NHL:stä uusiin osoitteisiin
- NHL solmi uuden tv-sopimuksen Suomessa – lisää otteluita ilmaiskanaville
- Mikä joukkue on NHL:n mestarisuosikki? Näin vastaa Teemu Selänne
- NHL:ssä jaettiin erikoinen jäähy – sääntöuudistus kuohuttaa: ”Hulvatonta”
- Vegas lähtee kannujahtiin uuden päävalmentajan johdolla – kuka korvaa menetetyn maalitykin?
- Friedman: Connor Hellebuyckin jättitreidi vireillä – ”En tiedä, kumpi teki aloitteen”
- Ottawan omistaja jyrähti Brady Tkachukin siirrosta – syyttää isää ja veljeä
- NHL-faneille ilouutinen – nämä huippuottelut näkyvät ilmaiseksi tv:ssä
- Patrik Laineella on selvä NHL-toive – ”Nirso”
- Tappara-kaksikko NHL:stä uusiin osoitteisiin
- Quinn Hughesin tulevaisuudesta kova väite – Antti Mäkinen: ”En usko enää hetkeäkään”
- Miikka Kiprusoffin ajan ikoninen näky palaa NHL-jäälle – katso kuva
- Jarmo Kekäläinen vahvisti pakistoaan – haaviin taiturimainen veteraanipuolustaja
- Minnesota-tähdeltä kova väite joukkuekaveristaan – ”Paras luistelija, jonka olen nähnyt”
- Chicago Blackhawks kiinnitti ykkösvarauksensa – yli 20 miljoonan dollarin jatkosopimus