Leo Komarovin maali toi helpotusta vaikeaan alkukauteen – lähteekö takalukko auki?
Kuva: Getty Images
Leo Komarovin syyskausi on ollut kaikin puolin vaikea.
Mollivoittoisuus sai alkunsa jo World Cupista, joka meni Suomen osalta täysin penkin alle. Komarov sai paljon pyyhkeitä etenkin ruotsalaisilta medioilta, jotka eivät pitäneet romuluisen hyökkääjän kovista otteista kaukalossa. Leksa pelasi kieltämättä sääntöjen rajamailla, mutta valitusvirsistä paistoi läpi ruotsalaislisä.
NHL:n puolella Toronton alkukausi on ollut kivinen, joskin edellisestä viidestä ottelusta saaliiksi on tullut neljä voittoa. Komarovin ruuti on ollut märkää, mutta Philadelphiaa vastaan tärppäsi viimein: Leksa ampaisi alivoimalla läpiajoon ja taiteili kiekon Flyers-vahti Steve Masonin jalkojen välistä verkon perukoille.
Kovat odotukset viime kauden jälkeen
Osuma oli kullanarvoinen silmin nähden helpottuneelle Komaroville. Viime kaudella mies iski komeat 19 osumaa, joten varakapteenin harteille kasattiin kovat odotukset kiekkohullussa kaupungissa. Myös Komarov itse tunnistaa tilanteen. – Ainahan sitä tuntee paineita, kun haluaa olla maalintekijä. Viime vuosi tuntui helpolta, kun tuli onnistumisia ja kiekkokin pomppi minulle. Tänä vuonna on kuitenkin ollut vähän vaikeaa, Komarov kuvaili tuntojaan Sportsnetille. Toivon mukaan Komarov saa takalukkonsa auki ja löytää jälleen maalivainunsa. Kausi on kuitenkin vielä nuori, joten 20 osuman rajapyykki on hyvinkin saavutettavissa. Leksa ei ole ainoa torontolaispelaaja, joka on kamppaillut henkilökohtaisen tehottomuutensa kanssa. Omat ketsuppipullonsa saivat auki myös Martin Marincin ja Zach Hyman, jotka ehtivät iskeä omat avausosumansa muutama minuutti ennen Komarovia.LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Juuse Saros: surkea uutinen!
- Yli 900 NHL-ottelun konkari: ura ohi!
- Elliotte Friedman: Näihin kahteen NHL-seuraan Patrik Laine oltiin kaupata!
- Nyt se tapahtui – Edmonton kutsui NHL:ään uuden suomalaisen!
- Taas tipahti yksi – nyt on Patrik Laineella huippupaikka!
- Joonas Donskoi muisteli siirtoaan Coloradoon – näiltä NHL-seuroilta sai tarjouksen
- Yllättävä vastaus! Miro Heiskanen nimesi NHL:n ärsyttävimmät vastustajat
- Suru-uutinen: Kohusopimuksen neuvotellut NHL-agentti menehtyi
- Sebastian Aho rikkoi upean merkkipaalun – nousi suomalaislegendojen kerhoon
- Paljastus kulisseista – NHL teki selkeän Venäjä-päätöksen!
- Montreal-tähti pitkään sivussa – Patrik Laineelle avautumassa huipputilaisuus?
- Nyt se tapahtui – Edmonton kutsui NHL:ään uuden suomalaisen!
- Lähde: Jarmo Kekäläisen suunnitelmista paljastus – Buffalo luopumassa maalivahtilupauksestaan
- Se oli siinä – IS: Carolinan suomalaiselle kova kohtalo NHL:ssä!
- Yllättävä vastaus! Miro Heiskanen nimesi NHL:n ärsyttävimmät vastustajat
- Taas tipahti yksi – nyt on Patrik Laineella huippupaikka!
- Elliotte Friedman: Näihin kahteen NHL-seuraan Patrik Laine oltiin kaupata!
- Paljastus kulisseista – NHL teki selkeän Venäjä-päätöksen!
- Eeli Tolvanen: surkea uutinen
- Podcast: Teemu Selänteeltä paljastus – oli lähellä yllätyssiirtoa NHL:ssä