New York Islandersissa muutosten ajat? – huhuillaan pelaajakaupoilla ja päävalmentajan vaihdoksella
Kuva: Getty Images
New York Islanders on voittanut toistaiseksi kuluvalla kaudella vasta neljä ottelua, 12 mahdollisesta.
Kun brooklynilaisseura mursi vihdoin ja viimein viime keväänä kirouksensa, voittaen ensimmäisen pudotuspelisarjansa 23 vuoteen, uskottiin sen olevan tärkeä askel seuralle eteenpäin.
Edellä mainitusta syystä johtuen seuran alkukauden vaikeuksia onkin ollut vaikea ymmärtää, sillä kurssi on kääntynyt täysin päinvastaiseksi. Islanders löytyy tällä hetkellä koko NHL:n sarjataulukosta vasta sijalta 26.
Joukkue on päästänyt liikaa maaleja, moni pelaaja on alisuorittanut, puolustuspelaaminen on ollut ajoittain luokatonta ja erikoistilannepelaaminen suorastaan karmaisevan heikkoa.
Jälkikäteen onkin helppo todeta, että tällä hetkellä seurassa maksetaan isoa rahaa päätöksestä päästää Frans Nielsen ja Kyle Okposo lähtemään. Toimivia ketjukoostumuksia ei nimittäin ole löytynyt ja John Tavares on jäänyt kovin yksin.
Maalinteko-ongelma listaykkönen?
Muutoksia täytyisi siis tehdä ja Ottawa Sunin toimittaja Bruce Garrioch kertookin, että Islanders olisi tällä hetkellä harkitsemassa Jaroslav Halakin, joka oli jo julkista tietoa, sekä puolustaja Calvin de Haanin kauppaamista. Lisäksi hän näkee, että päävalmentaja Jack Capuanon asema alkaa olla uhattuna. Sen kummemmin Garrioch ei kuitenkaan lähde analysoimaan sitä, että mitä Islanders vaihtokaupoilla mahdollisesti hakisi, eikä myöskään puhu potentiaalisista kauppakumppaneista, mutta mitä todennäköisimmin hyökkäyspään maalinteko-ongelmat olisivat listalla ensimmäisenä. Capuanon kohdalla korvaaja saattaisi puolestaan löytyä seuran sisältä, sillä valmentajamarkkinat ovat tällä hetkellä kovinkin hiljaiset. Toki paniikkinappulaa New Yorkin suunnalla ei olla vielä painamassa, joten saattaa olla, että seurassa odotetaan muita vaihtoehtoja niin ikään irtisanomisten kautta.LUE MYÖS:
- Mikko Rantasen ketjutoveri löi rahoiksi – lähes 15 miljoonan dollarin tilipäivä
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun
- Ykkössentteriä metsästänyt Flyers tarjosi ilotulituksia, mutta jäi tyhjin käsin – tässäkö hyökkäyksen johtaja?
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- Aika Kopitarin jälkeen – uuden tähden on sytyttävä Los Angelesin ykkösketjussa
- Florida kiinnitti uuden suomalaishyökkääjän!
- Koko kausi ruotsalaiskopparin varassa – Ottawan Linus Ullmark ratkaisee seuran menestyksen
- Nikita Kutsherov vaatii jättisopimusta – järisyttävä palkkapyyntö
- Anaheim pamautti yllätyssopimuksen – kahden NHL-maalin miehelle yhdeksän miljoonaa dollaria
- Toinen NHL-tykki ohitti Patrik Laineen jonossa – ”Tarjoaa hieman enemmän kuin Laine”
- Vegasissa ihaillaan suomalaislupausta – suora kuitti Tapparan suuntaan: ”En ymmärrä”
- Connor McDavidille kävi karusti – raju video leviää
- Anaheim pamautti yllätyssopimuksen – kahden NHL-maalin miehelle yhdeksän miljoonaa dollaria
- Nikita Kutsherov vaatii jättisopimusta – järisyttävä palkkapyyntö
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Connor Hellebuyck oli lähellä jättitreidiä – kahdesti!
- Florida kiinnitti uuden suomalaishyökkääjän!
- Petteri Lindbohm näki läheltä Floridan nousun NHL-eliittiin – yksi asia vakuutti heti