Detroitin ja Anaheimin välinen megakauppa lähellä – Cam Fowlerin tulevaisuus vihdoin selviämässä?

Anaheim Ducks on melkoisessa pattitilanteessa, tehtyään odotetusti jatkosopimuksen ruotsalaispuolustaja Hampus Lindholmin kanssa.
Tällä hetkellä kalifornialaisseuran tilanne onkin se, että se ei pysty nostamaan Lindholmia kokoonpanoonsa ennen kuin hänelle on raivattu tilaa palkkakaton alle.
Toistaiseksi Ducksin johtoportaalla ei ole vielä ollut aivan se polttavin kiire, sillä Lindholmin viisumiasiat ovat vielä kesken, mutta melkoisen nopealla aikataululla ratkaisuja olisi tehtävä.
Ducksin on tiedetty jo pitkään päätyvän vallitsevaan tilanteeseen ja sitä kautta puolustaja Cam Fowler on ollut jatkuvien siirtohuhujen kohteena. Myös potentiaalisia ottajia on ollut paljon, sillä onhan kyseessä todellinen huippupuolustaja.
NHL Trade Rumors -sivuston mukaan Fowlerin kohtalo olisikin nyt selviämässä ja uusi koti löytyisi Detroit Red Wingsin paidasta. Ducksilla ei nimittäin ole ottaa kontolleen mitään valmista huippupelaajaa, juuri palkkakattotilanteensa vuoksi, mutta Detroitista löytyy kiinnostavia nimiä.
Sivusto kertookin, että siirto, jossa Fowler liikkuisi Detroitiin ja huippulupaava hyökkääjä Anthony Mantha Anaheimiin, on hyvin lähellä toteutumistaan. Detroit Free Pressin toimittaja Helen St. James kertookin Red Wingsin tarkkailleen Fowleria.
Toimittajan sana
Detroitissa on haettu uutta ykköspuolustajaa käytännössä ottaen siitä hetkestä alkaen, kun Nicklas Lidström löi hokkarinsa naulaan. Kesällä 2015 seura satsasi isosti Mike Greeniin, mutta hänestä ei ensimmäisellä kaudellaan ollut vastaamaan huutoon.
Green on kuluvalla kaudella antanut viitteitä paremmasta, mutta hän on jo 31-vuotias, ja tuskin nousee ainakaan selkeäksi ykköspuolustajaksi punasiivissä.
Fowler tarjoaisikin Red Wingsille takuuvarman 30-40 tehopisteen puolustajan, joka on helppo istuttaa suoraan ykköspariin ja käyttää sekä yli- että myös alivoimalla.
Ducks puolestaan kaipaa kipeästi vahvistusta hyökkäyspäähänsä. Anthony Mantha tarjoaisikin seuralle mielenkiintoisen vaihtoehdon, sillä hän on enemmän kuin NHL-valmis, mutta joutuu silti pelata farmin puolella.
22-vuotiaalla laiturilla on kaikki huippuhyökkääjän ominaisuudet ja tulevaisuudessa hän voisi toimia korvaajana esimerkiksi Corey Perrylle, joka hänkin on jo 31-vuotias.
Anaheim Ducks tulee tekemään peliliikkeensä pian ja tässä vaihtokaupassa on todella paljon potentiaalia toteutua.
Ja kyllä, tämä ansaitsee tittelin ”megakauppa”, sillä kyseessä on yksi NHL:n tämän hetken puhuttavimmista puolustajista sekä todellinen superlupaus.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kanadalle NHL-supervahvistuksia MM-kisoihin!
- Leijonien MM-hyökkääjä solmi NHL-sopimuksen!
- Toronto Maple Leafsille järisyttävä takaisku
- Kohuvalmentaja Joel Quenneville palaa NHL:ään – tässä uusi seura
- Nyt kajahti huima arvio Mikko Rantasesta – pudotuspelisaldo mykistää
- Connor Hellebuyck romahti pudotuspeleissä – Antti Mäkinen haukkuu lyttyyn: ”Täysin käsittämätöntä”
- NHL-historiaa – Mikko Rantaselta täysin käsittämätön temppu!
- Tässä Utahin NHL-seuran uusi nimi – myös logo julki!
- Eric Staal sai yllätyspestin NHL:stä!
- Lähde: Lähes 1 100 NHL-ottelun konkaria yritetään houkutella Eurooppaan
- Colorado-pomolta raju väite Mikko Rantasesta
- Nathan MacKinnon houkuttelee Sidney Crosbya Coloradoon? ”Tämä ei ole vitsailua”
- KHL-pistelinko solmi NHL-sopimuksen – tässä uusi seura
- Toronto Maple Leafsille järisyttävä takaisku
- Connor Hellebuyck romahti pudotuspeleissä – Antti Mäkinen haukkuu lyttyyn: ”Täysin käsittämätöntä”
- NHL-historiaa – Mikko Rantaselta täysin käsittämätön temppu!
- Eric Staal sai yllätyspestin NHL:stä!
- Tässä Utahin NHL-seuran uusi nimi – myös logo julki!
- Nyt kajahti huima arvio Mikko Rantasesta – pudotuspelisaldo mykistää
- Lähde: Lähes 1 100 NHL-ottelun konkaria yritetään houkutella Eurooppaan